torstai 4. joulukuuta 2014

Vaikka siitä puhutaan ja lauletaan, se ei kulu

Tässä se tulee. Siis ensimmäinen virallinen blogitekstini tällä foorumilla. Vähän jännittää, koska eikös näiden ensimmäisten pitäisi olla jotenkin tosi hyviä, jotta lukija koukuttuisi ja saisi sellaisen kokemuksen, että ”jes, aion lukea jatkossakin!” Paineita siis on. Vähän niinku. ;)

Ajattelin kirjoitella tänään rakkaudesta ja menenkin sen kummempia löpisemättä suoraan asiaan. Rakkaus on aihe, joka on koluttu jo miljoonat kerrat, ja joskus mietin, että siitä ei taida olla enää mitään sanottavaa. Iskelmäradio on soittanut ja kolunnut jo koko rakkauskentän läpi. No, ehkä näin on, mutta vaikka siitä ei olisi enää mitään uutta sanottavaa, rakkaus, sen tarve ja siitä puhuminen pysyvät.

Oma elämäni sisältää kaksi isoa rakkauskertomusta, joista iskelmäradio ei ole ainakaan vielä raportoinut, eli jotakin uutta kerrottavaa on sittenkin. Ei ole liioiteltua sanoa, että ne mullistivat elämäni ja kirjoittivat tarinaani sellaiset käänteet, joista en ollut tajunnut edes haaveilla. 

Ensin tuli Jeesus, kun olin lukiossa. Tuohon pisteeseen asti olin oppinut jo monta kertaa, että en ole kenenkään rakkauden arvoinen. Toiset olivat sen sanoneet ja toiset olivat sen näyttäneet mitä erilaisimmilla tavoilla. En usko, että olen tässä suhteessa erikoinen, vaan uskon, että aika moni muukin on joutunut kokea olevansa roskis tai sontatunkio, jonne ihmiset heittävät jätteensä, kun eivät niitä muualle saa. Sekundakamaa, halpaa.

Kun menin ensimmäisen kerran kotipitäjäni helluntaiseurakuntaan, en oikein osaa selittää mitä tarkasti ottaen tapahtui. Uskoontuloa on lopulta aika vaikea kuvata tyhjentävästi, mutta voin yrittää. Istuin siellä ystävien kanssa penkissä ja katselin kun toiset ihmiset lauloivat, jotkut pitivät puheita ja pari ihmistä kastettiin. Kun katselin tätä toista kastettavaa, joka oli tuttavani, näin jotakin, jonka tajusin heti haluavani. Ja tajusin, että tuo jokin oli sellaista, mitä olin halunnut jo pitkään: puhtaus. Se oli jotakin sellaista, joka ihan kuin hohti tuosta ihmisestä ja tajusin heti, että se oli sellaista, mitä vain Jumala voi antaa. Tuohon asiaan liittyi myös rakkaus: Jumala antaa tuon puhtauden, kun hän pyyhkii kaiken pahan ja lian pois silkan armonsa ja rakkautensa takia.




Ei ole liioiteltua sanoa, että elämäni muuttui tuona iltana, kun rukoilin ja ilmoitin Jumalalle, että haluan seurata hänen jalanjälkiään minne ikinä ne vievätkään. Ystäväni ihmettelivät mitä minulle oli tapahtunut ja lähes kaikki läheisimmät ihmiset olivat sitä mieltä, että minussa oli tapahtunut jotakin sellaista, mikä oli vain ja ainoastaan hyvää. Ja kyse ei siis ollut nyt vain siitä, että aloin harjata rastoittunutta röllitukkaani tai otin sonninrenkaan nenästäni pois. Kyse oli syvemmästä jutusta.

Tuosta illasta meni noin kymmenen kuukautta, ja toinen suuri rakkaustarina näki päivänvalon. Olin juuri huokaissut Jumalalle, että minun on nyt niin hyvä olla, että en kaipaa kyllä yhtään mitään. En miehiä, en vaatteita, en rahaa, en prameita systeemejä. Niin, siis kyllä: ei ole hinkua saada miestä, vaan voisin olla varmaan aina yksin, koska sisäisesti koen olevani nyt niin tyytyväinen elämääni. Ei ole varmaan vaikea arvata, että lähes saman tien nykyinen aviomieheni käveli seurakuntamme ovesta sisään ja melkein kompastui minuun kynnystä ylittäessään. Hän katsoi minua, minä katsoin häntä. Ja siitä ei ollut paluuta ;) Jumalalla on huumorintajua, mutta myös tilannetajua. Janne oli ensimmäinen mies, jolle ei ollut mitään väliä oliko minulla jenkkakahvat, verkkarit tai kumpparit, tärkeintä olin minä — siis se kuka olin. 

Kaksi elämäni Jiitä: Jeesus ja Janne. He ovat rakastaneet minua niin, että elämäni on mullistunut totaalisesti. Nämä molemmat Jiit rakastivat (ja rakastavat edelleen) minua niin, että opin rakastamaan itseäni. Mikäli joskus ajattelin, että en tule - enkä halua - koskaan täyttämään edes kahtakymmentä vuotta, nyt toivon, että saisin elää niin kauan kuin mahdollista. Että saisin nähdä, kuinka Jumala tekee työtään minussa ja monissa muissa joka päivä. 

Rakkaus on se ykkösasia. Vaikka siitä puhutaan ja lauletaan, se ei kulu. Joku on sanonut, että elämäntarkoitus on olla onnellinen. Raamattu kuvaa suurta rakkaustarinaa, joka mullistaa ihmisen elämän: me teemme vääryyttä (kun luet päivän sanomalehden, tästä ei liene erimielisyyttä), mutta Jumala tekee kaikkensa meidän puolestamme, jotta voisimme saada paremman huomisen ja ylihuomisen ja yliylihuomisen. Rakkaus tulee ensin, niin Jumalan rakkaus meitä kohtaan kuin meidänkin kömpelö rakkautemme häntä kohtaan. Vasta sen jälkeen tulee onnellisuus. Tai no, ennemminkin sanoisin, että ei onnellisuus sellaisena kuin me sen nykypäivänä käsitämme eli mielihyvänä. Ennemminkin rakkauden mukana tulee tyytyväisyys — sellainen tyytyväisyys, joka ei ole riippuvainen olosuhteista tai siitä, että saamme just nyt omat mielihalumme tyydytettyä. Se on jotakin paljon pysyvämpää ja rauhoittavampaa.

Vallankumous. Sitä se on se rakkaus isolla ärrällä. Se mullistaa elämän.

— Sara


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti