Tervetuloa porkkanalaatikolle ja glögille!

Näin Tapaninpäivänä jouluruuat on syöty, perheen kanssa oltu ja lahjaksi saatujen kirjojen lukeminen aloitettu. Miksei siis vielä luettaisi tätäkin tarinaa joulusta. Tein tämän koulua varten (opiskelen kirjoittamista Jkl:n avoimessa yo:ssa), mutta koska aihe on niin sopiva, jaan sen teillekin. Päähenkilönä on Kirsi-Mari Hardy (Kikka), tapahtumapaikka Jyväskylän seutu, Suomi. Ja tarina on täysin totta. Onneksi. Ladies and gentlemen: 

Jyväskyläläisessä kaupassa on ruuhkaa, kuten aina joulun alla. Näissä tietyissä edessäni kiitävissä ostoskärryissä on joululaatikoita, rosollia, maitoa ja limppua. Kirsi-Mari Hardy työntää kärryjä eteenpäin ja pysähtyy välillä nappaamaan tarvittavia tuotteita, kun tulee niiden kohdalle. Ulkopuoliselle Hardyn ostoskärryjen lasti näyttää tavalliselta joulupyhien ruokavarastolta, joka viedään kotiin ja hotkaistaan perheen kesken, mutta totuus on toinen. 

— Nämä ruuat tulevat jouluaaton ruokailuun, jonka pidämme Suvannossa. Pidämme aaton ovia auki niille, joilla ei ole ystäviä tai perhettä lähellä, Kirsi-Mari kertoo.

Suvanto on siis mielenterveys- ja päihdekuntoutujien sekä työttömien kokoontumispaikka. Hardy järjestää ruokailun miehensä Samin kanssa. 

— Me tarjoamme siellä ilmaisen ruuan ja lisäksi laulamme joululauluja, Kirsi-Mari jatkaa ja nappaa suolakurkkupurkin kärryihinsä.

  Tällaisesta joulusta on tullut Hardyille jo perinne. Jouluruokailu aloitettiin vuonna 2007, kun Kirsi-Mari havahtui huomaamaan, että ihmisiä, joilla ei ole ketään jakamassa aattoiltaa, on paljon.

— Tajusin perheemme tuttavapiirin kautta, että on niin paljon ihmisiä, jotka ovat jouluna yksin. Sain kipinän järjestää ilmaisen mahdollisuuden tulla valmiiseen pöytään ihmisten ääreen.

Me käymme joulun viettohon

Ennen kuin Kirsi-Mari ja Sam lähtevät illaksi Suvantoon, he viettävät jouluhetkeä kotona. Kirsi-Mari on kotoisin Suomesta ja Sam taas Englannista. Vaikka Hardyjen kotona kohtaa kaksi eri kulttuuria, jouluperinteisiin englantilainen kulttuuri ei vaikuta. Sen sijaan Samin perheellä on tapoja ja tottumuksia, jotka ovat tuoneet oman lisänsä joulun suunnitteluun ja viettämiseen.

— Sam ei ole juhlinut lapsuudessa joulua ollenkaan. Hänen vanhemmat päättivät, etteivät halua viettää joulua, joka on kaupallistunut ja kaukana Raamatun alkuperäisestä sanomasta. Mitään suuria jouluisia perinteitä ei siis siltä puolelta sukua ole.

Juuri nyt kaupassa on ruuhkaa, eikä ole vaikea ymmärtää, mitä Samin vanhemmat ovat tarkoittaneet. Lahjat pariskunta kuitenkin ostaa toisilleen ja joulu merkitsee nykyisestä kaupallisesta luonteestaan edelleenkin paljon.

— Mulle joulu on aina olllut perheen ja perinteiden aikaa. Se on hiljentymistä kiireen jälkeen, Kirsi-Mari tiivistää samalla, kun kumartuu nostamaan muutaman glögipullon kärryihin. — Myös Samin paras joulumuisto liittyy yhteisöllisyyteen, perheeseen. Heillä oli eräs joulupäivä kolmetoista ihmistä syömässä. 

Perinteisiin Hardyn perheessä kuuluu Suvannon jouluaterian ja oman jouluhetken viettämisen lisäksi myös hautausmaalla käyminen sekä suklaan syöminen.

— Parasta on se, että kun illalla sitten tulee kotiin hautausmaakierroksen jälkeen, voi vaan käpertyä viltin alle syömään suklaata ja juomaan kuumaa. 

Jouluna on eräs toinenkin asia, jota Kirsi-Mari odottaa joka vuosi.

— On eräs pariskunta, joka tulee Suvantoon joka joulu. He on käyneet siellä alusta asti, ja vaikka en tunne heitä muuten, enkä näe heitä kuin kerran vuodenssa, on koskettavaa nähdä, miten tärkeä osa yhteinen hetki on heille. Joka vuosi mietin, että tulevatko he nyt yhdessä, vai tuleeko vain toinen. 

Kirsi-Mari & Sam 

Toisia varten vuoden jokaisena päivänä

Arkena Kirsi-Mari on töissä perhetyöntekijänä perhepalveluja tarjoavassa yrityksessä, ja Sam tekee töitä kesäaikaan maanviljelysten parissa ja talvisin lumitöitä. Kummatkin tunnetaan kotipaikkakunnalla Vihtavuoressa ahkerina työntekijöinä ja ihmisinä, jotka ovat valmiita auttamaan. Kun tänä vuonna Suvantoon yleensä lahjoittaneet kaupat ja tehtaat eivät enää lahjoittaneet ruokaa, Kirsi-Mari keräsi neljässä tunnissa eri lahjoittajilta tekstiviesteillä rahat ruokia varten kokoon. Näillä lahjoituksilla on saatu ostoskärryt täyteen.

Auttaminen ei ole kuitenkaan vain yhden päivän asia, vaan Hardyjen pariskunnalle toisia varten oleminen on elämäntapa, josta nautitaan. Joululahjatoive näillä ahkerilla työntekijöillä on kuitenkin inhimillinen.

— Jouluna me molemmat toivotaan vapaapäivää. Samille se tarkoittaa lumettomuutta ja mulle tietty suklaata sohvalla, Kirsi-Mari hymyilee.

Auttajatkin tarvitsevat aikaa, jolloin akkuja voidaan ladata ja kerätä voimaa sellaisista asioista, joille on itselle merkitystä. 

Vielä lopuksi ennen kauppakierroksen loppumista Kirsi-Marilta kysyttiin, mikä on paras sana, joka liittyy jouluun.

— Rauha. En oikein osaa rentoutua, mutta jouluaattoiltana pystyn vaan lojumaan sohvalla, Kirsi-Mari vastaa heti ja kiiruhtaa kassalle.

Hän nostelee porkkanalaatikot, glögipullot ja kahvit huolellisesti ja reippaasti liukuhihnalle, hymyilee myyjälle ja jutustelee tämän kanssa samalla hetken. Sitten hän pakkaa tavarat pusseihin ja lähtee hymyillen autolle. Tänäkin jouluna on moni asia kohdillaan.

Jumala syntyi ihmiseksi...olohuoneeseen

Kertomus Jeesuksen syntymästä

Monien seurakuntien ja kotien joulupäiviin kuuluu jouluevankeliumin lukeminen. Kuulijat antautuvat Luukkaan toisen luvun tekstille ja he palaavat mielikuvituksessaan ajassa kaksituhatta vuotta taaksepäin. Heidän eteensä piirtyy kuva Mariasta aasin selässä ja Joosefista kävelemässä vierellä. Pastorin opetuksien avulla he muistavat, että matka Nasaretista Beetlehemiin on nimenomaan ylös Juudeaan, koska kaupunki sijaitsee kaksisataa metriä Nasaretia korkeammalla. Matka on siis rankka. Joosef on Daavidin sukua ja hän on palaamassa takaisin synnyinkaupunkiinsa. Perille päästyään Joosef joutuu kuitenkin tukalaan tilanteeseen. Verollepanokäsky on täyttänyt kaupungin ääriään myöten ja vapaina olevia majapaikkoja ei olekaan enää käytettävissä. Koska Maria on juuri synnyttämässä, Joosef joutuu turvautumaan varasuunnitelmaan. Hän vie hädissään Marian eläimille varattuun talliin ja siellä Jeesus-vauva itkee ensimmäisen itkunsa. Pian paimenet saapuvat katsomaan syntynyttä kuningasta ja hänet nähtyään he lähtevät iloisin mielin pois. The End.

Kuva: http://www.theblaze.com/wp-content/uploads/2012/12/nativity3-620x494.jpg

Tällaisella mielikuvitusmatkalla useat meistä ovat olleet ja tällaista kuvaa on näytelmien avulla esitetty koulujemme joulujuhlissa tuhansia kertoja. Mutta antaako se sittenkään totuudellista kuvaa siitä mitä todella tapahtui? Tällaista tulkintaa vastaan voidaan aluksi esittää kuusi huomiota.

(1) Vaikuttaa kummalliselta, että kukaan kyläläisistä ei avannut Joosefille oveaan. Joosef nimittäin palasi omaan kotikyläänsä ja Lähi-idässä historiallinen muisti on pitkä ja suku kotikylineen on erittäin tärkeä. Joosef olisi voinut yksinkertaisesti ilmoittaa: "Minä olen Joosef, Eelin poika, Mattanin pojanpoika ja Leevin pojanpojanpoika." Useimmat kylän ovista olisivat varmasti auenneet hänelle.

(2) Joosef oli kuninkaallista Daavidin sukua. Daavid oli niin kuuluisa, että paikalliset kutsuivat kaupunkia nimellä ”Daavidin kaupunki” (2:4). Joosef ei siis ollut kuka tahansa kulkuri. Kyläläiset olisivat varmasti majoittaneet tähän sukuun kuuluvan henkilön.

(3) Synnyttävälle naiselle annetaan kaikissa kulttuureissa erityistä huomiota. On täysin epäuskottavaa, että perhe, jonka mies oli kuninkaallista sukua, ja nainen, joka oli pian synnyttämässä, ei olisi saanut kyläläisiltä apua. Lähi-idässä vaikuttaa muutenkin hyvin vahva kunnia-häpeä -kulttuuri. Koko kylä olisi asettanut itsensä häpeälliseen tilanteeseen jos synnyttävälle naiselle ei olisi tarjottu suojaa.

(4) Jae 2:6 viittaa siihen, että Joosef ja Maria viipyivät kaupungissa vähintään muutamia päiviä ennen synnytyksen käynnistymistä. Tämän perusteella nykyinen tulkintamalli, jonka mukaan Jeesus syntyi samana yönä kun Joosef ja Maria saapuivat Beetlehemiin (ja siksi Joosefille ”kelpasi” pelkkä talli), ei pidä paikkansa. Joosefilla oli rutkasti aikaa tehdä tarvittavia järjestelyjä.

(5) Marian omat sukulaiset asuivat lähistöllä. Maria oli muutamia kuukausia aiemmin vieraillut Elisabetin ja Sakariaan luona Juudean vuoriseuduilla (2:39-45). Koska Beetlehem sijaitsi keskellä Juudeaa, matka Marian sukulaisten luo ei olisi ollut pitkä. Jos Joosef ei olisi löytänyt suojaa Beetlehemistä, hän olisi suunnannut Marian kanssa Elisabetin ja Sakariaan luokse.

(6) Jos paimenet olisivat löytäneet perheen haisevasta tallista, he olisivat suuttuneet kyläläisten välinpitämättömyydestä ja siirtäneet perheen omiin koteihinsa. Näin ei kuitenkaan tapahdu.

Nämä huomiot siis asettavat nykyisen kuvamme Jeesuksen syntymästä kyseenalaiseksi. Kaksi asiaa vaatii kuitenkin vielä vastauksen: missä oli seimi ja missä sijaitsi Joosefin ja Marian majapaikka?

Seimi

Länsimaalaisille lukijoille sana ”seimi” tuo mieleen navetan tai tallin. Lähi-idässä asiat eivät kuitenkaan mene näin. Rikkailla henkilöillä oli varaa rakentaa eläimille oma rakennus. Normaalien kyläläisten taloissa oli yleensä vain kaksi huonetta. Toinen huone oli olohuone, toinen huone toimi vierashuoneena. Vierashuone saattoi olla talon päässä, tai se saattoi olla talon katolla ”profeetan kammiona” kuten se oli ollut profeetta Elisalle (1. Kun. 17:19). Koko perhe asui, nukkui ja teki ruuat olohuoneessa. Huoneen ovenpuoleinen pääty oli kuitenkin joko muuta huonetta matalammalla tasolla tai sitten erotettu paksuilla hirsillä olohuoneesta. Tähän päätyyn tuotiin joka ilta perheen lehmä, aasi ja lampaat. Aamulla eläimet taas päästettiin ulos ja niiden ”talli” siivottiin. Tällaisia asuntoja on ollut Lähi-idässä olemassa jo aina Daavidin ajoista aina 1900-luvun puoliväliin saakka. Monet Raamatun kertomukset myös kuvaavat tällaista järjestelyä. 1. Sam. 28:ssa En-Dorin noita teke ruuan kuningas Saulille ja hakee vasikan nimenomaan talonsa sisältä. Lisäksi kertomus Jeftan kalliiksi käyneestä lupauksesta Tuomarien kirjan luvussa 11 selittyy sillä, että hän odotti jonkin eläimistä tulevan ulos talosta. Lisäksi Jeesus muistutti fariseuksia siitä, että jokainen heistä oli aamulla päästänyt eläimet ulos talostaan (Luuk. 13:10-17).

Alemman tason ovi toimii ihmisten ja eläinten sisäänkäyntinä. Kuvan soikiot kuvaavat seimiä, jotka oli kaivettu maahan olohuoneen alempaan päähän. Jos lehmä heräsi yöllä nälkäänsä, se sai popsia näistä seimistä. Seimi on voinut olla myös puusta rakennettu siirrettävä kehikko, josta mm. lampaat pääsivät syömään. Lattia viettää loivasti kohti eläinten tallia, jotta lika voidaan lakaista sen kautta helposti ulos. Niinpä seimi sijaitsi kodin olohuoneen matalammassa päädyssä joko maahan kaiverrettuna tai siirrettävänä puukehikkona.

Majapaikka

Jeesuksen syntymäpaikan oikean tulkinnan kannalta keskeiseksi asiaksi muodostuu jakeen 2:7 käännös. Mikä on tämä ”majapaikka”, kuten 92-käännös kääntää, tai majatalo, kuten 33- ja RK-käännökset kääntävät? Tämän jakeen perusteella on ajateltu, että kyläläiset käännyttivät Joosefin ja Marian pois, koska kaikki majapaikat olivat täynnä.

Majapaikaksi käännetty sana on kreikaksi katalyma. Sana ei yleensä tarkoita kaupallista majataloa. Laupias samarialainen -kertomuksessa samarialainen vie haavoittuneen miehen majataloon, kreikaksi pandokheion. Jos Luukas olisi halunnut tarkoittaa kaupallista majataloa, hän olisi valinnut jälkimmäisen sanan. Näin hän ei kuitenkaan tee. Sana katalyma tarkoittaa kirjaimellisesti yöpaikkaa. Kertomuksen eri osaset muodostavat harmonisen kokonaisuuden, jos Luukas tarkoittaa sanalla vierashuonetta. Näin hän käyttää sanaa jakeissa 22:11-12

10. "Kun tulette kaupunkiin, teitä vastaan tulee vesiruukkua kantava mies. Seuratkaa häntä. Menkää siihen taloon, johon hän menee, 11. ja sanokaa talon isännälle: 'Opettaja kysyy sinulta, missä on huone (katalyma), jossa hän voi syödä pääsiäisaterian opetuslastensa kanssa.' 12. Isäntä osoittaa teille yläkerrasta suuren huoneen, jossa on kaikki järjestettynä. Valmistakaa sinne ateria."

Tässä jaejaksossa sana tarkoittaa selvästi kodin vierashuonetta.

Nyt meillä on riittävästi tietoa palata ajassa uudelleen kaksituhatta vuotta taaksepäin. Joosef ja Maria ovat matkalla ylös Beetlehemiin. Saavuttuaan perille he huomaavat, että verollepano oli täyttänyt kaupungin ääriään myöten. Joosef kuitenkin tietää, että ovet avautuvat hänelle miltei missä tahansa, koska hän on Daavidin sukua ja syntyjään beetlehemiläinen. Hän myös tietää, että raskaana oleva nainen saa varmasti kylän naisten apua. Niinpä joku meille tuntemattomaksi jäänyt kyläläinen (todennäköisesti sukulainen) majoittaa Joosefin ja Marian. Koska talon vierashuone on jo täynnä, he pääsevät majoittumaan perheen olohuoneeseen. Kun Marian synnyttämisen aika lopulta tulee, Jeesus-lapsi syntyy ja hänet laitettaan olohuoneessa sijainneeseen seimeen. Jossain vaiheessa paimenet saapuvat enkeleiden opastamana paikalle ja he löytävät lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä. Paimenet ymmärtävät, että perheellä on kaikki hyvin ja heitä on kohdeltu ansaitsemallaan tavalla. He poistuvat paikalta iloiten siitä, että Kristus on syntynyt!

Kirjallisuutta

Bailey, Kenneth, E. 2008. Jeesus Lähi-idän asukkaan silmin. Suom. Anne Leu. Kauniainen: PerusSanoma.

- Kuva otettu kirjan sivulta 32. 

Mekkojen ja tyttöjen vihaaja

Meikä käyttää mekkoja koko joulukuun. Miten tähän tultiin ja miks ihmeessä? 

Minä koreilen vaatteilla suhteellisen harvoin. Sanokoot se kaiken, että lempiasusteitani ovat punaiset hai-kumpparit, reinot, 10-vuotiaat verkkarit (täyttivät just!) ja huppari. Yhdessä vaiheessa teippasin silmälasini, kun sanka lähti irti. Mutta toki tykkään näyttää siistiltä, kyse ei ole siitä ja olen viimeisen 6 kk:n aikana kuluttanut oikeasti jopa aikaa vaatteiden valitsemiseen (no okei, n. 1-2 min/kerta, mutta aikaa kumminkin). Olen myös entinen mekkojen vihaaja. Inhosin mekkoja siksi, että ne olivat naisellisia. Sitten pääsin jotenkin siihen elämäntilanteeseen, että hyväksyin sukupuoleni ja nautin naisena olemisesta. Mekot eivät sinänsä välttämättä liity naiseuteen, mutta nekin tulivat kaupan päälle omalla kohdallani. (Oli minulla tuossa hetki sitten sekin aika, kun urheiluharrastusten vuoksi mekot ei ole olleet se ykkösasu. Kyykkäämällä kun voi saada reidet, joiden kanssa mekot ei tunnu kodikkailta.)

Syy siihen, että käytän joulukuussa mekkoja on Dressember. Se on kamppanja, jossa kerätään rahaa ihmiskaupan vastaiselle työlle. ”Dressember käyttää muotia puhuakseen niiden naisten puolesta, joita on riistetty heidän naiseutensa vuoksi” sanotaan Dressember Finland -facesivuilla. Jos kiinnostaa, käy tutustumassa kampajaan vaikkapa juuri tuolla Dressemberin Facebook-sivuilla (sivut löytyy sekä suomeksi että enkuksi). Tämä kampanja haastaa naiset pukeutumaan mekkoihin koko joulukuun ajan ja näin lisäämään tietoisuutta tästä kampanjasta. 

On myös aika puhuttelevaa, että kampanjaan on valittu mekot eikä ”jou Dressember, fight for the oppressed 2014!” -paitoja, joita pidetään koko joulukuu. Mekot ovat naisellisia kapistuksia, ja halusimmepa tai emme, naisellisuus on jotakin, jota meidän aikamme ei vieläkään osaa arvostaa. Naisellisuuteen liitettävät asiat nähdään edelleen heikkoutena. Tästä asiasta voisi kirjoitella vaikka kuinka paljon, mutta tyydyn vain toteamaan, että ihanaa, kun joku taho ottaa mekot aseekseen taistella hyvien aseiden puolesta ja nostaa ”naiselliset” asiat posiitivisesti esille.

Omasta mielestäni on aivan täydellistä, että tällainen kampanja on juuri joulukuussa. Joulusta on tehty stressin juhla, jossa tärkeää on puunattu koti, pramea pihamaa, kenellä on komein piha ja jouluvalot, ja tärkeää on myös ostaminen, haaliminen sekä krääsä. Sori, kuulostan varmaan aika julmalta. En tarkoita, etteikö iloita tai juhlia saisi. Joulu jos mikä on syy juhlaan, mutta ikävä kyllä suurin osa on unohtanut koko joulun sanoman. Ymmärrän, jos joulu ei tarkoita kuin alennusmyyntejä ja muovikrääsää ei-kristityille, mutta ihmettelen kuinka monet kristityt ovat menneet mukaan. Juhla, jossa on kyse rauhasta, rakkaudesta, taivaan maailmasta ja toivosta, on vaihdettu hikoilemiseen ostoskeskuksella ja paniikkiin kaikesta mistä nyt panikoida voi. 

Joku on sanonut, että joulu on lasten juhla. Tai perhejuhla. Ei. Joulu on Jeesuksen synttärit. Eikä Jeesus ollut ihan kuka tahansa. 

Sanoin muutama päivä sitten ystävälleni, että joulu on oikeasti sellainen juhla, jota yksinäisetkin voivat juhlia. Tai oikeastaan he eivät ole yksinäisiä, he eivät ole yksin. Mutta siis: joulussa ei ole kyse perheillallisestakaan, vaikka kannustan tottakai olemaan perheen ja sukulaisten kanssa ja arvostamaan perhettä. Mutta jos sinulla ei ole perhettä, vanhemmat on eronneet ja joulu on vain ravaamista isällä, mummolassa, äidillä, toisessa mummolassa ja hautausmaalla, niin joulu on sinullekin. 

Joulun sanoma on, että meillä on — ja voi olla — sellaisia asioita, joita me emme ansaitse. Arvokkaampia asioita kuin mitä tämä maailma voi meille antaa. Armo, rakkaus, pelastus.

Takaisin Dressemberiin. Koska joulu on siis oikeasti juurikin kaikkea muuta kuin sitä krääsää ja hikoilemista toppahaalarissa kassalla, on ihanaa, että joulukuussa voi keskittyä juuri päinvastaiseen: siihen, mitä hyvää voisi tehdä niille, joilla asiat ovat huonosti. Joita kohdellaan julmasti. Tästä joulussa on kyse. Tällaisia Dressemberin kaltaisia juttuja soisi olevan enemmän ja toivoisin, että ne saisivat enemmän huomiota ja ihmiset lähtisivät mukaan.

Haastan teitä tänä jouluna antamaan omasta yltäkylläisyydestä. Ehkä nipistämään viisi euroa tai kaksikymmentä euroa omista karkkirahoista tai vaateostoksista? Vitonen tai kaksikymppinen on meille aika pieni raha Suomessa, mutta toisella puolella maapalloa (tai naapurimaassa) tuolla rahalla voidaan tehdä tosi paljon. Suomessa on varaa hikoilla toppahousuissa kassajonossa kärryt täynnä ruokaa ja roinaa, mutta on miljoonia ihmisiä, jotka taistelevat hengestään. Heiltä puuttuu ruoka, koti ja vaatteet. Heillä ei ole ongelmia vesilaskujen kanssa, koska osalla ei ole vettä ollenkaan.

Osallistu Dressemberiin tai muuhun vastaavaan hyväntekemiseen. Esimerkiksi Fida International on semmoinen järjestö, johon itse luotan. Siellä on runsaasti erilaisia joululahjoja, joita voit antaa vaikkapa intialaisille tai kenialaisille lapsille, perheille tai vaikka orpokodeille. Siellä voit tehdä pieniä lahjoituksia yksin tai esim. kaveriporukalla.

Pienikin on paljon! Joku on joskus tuhahtanut minulle, kuinka turhaa minun on olla kasvissyöjä tai lähetellä rahaa jonnekin Afrikkaan. Maailma on silti paha, rakenteet ovat silti pahoja, suurin osa ihmisistä ei siltikään piittaa. Mutta uskon, että pienestäkin voi tulla suurta. Yksikin ihminen voi olla tärkeässä roolissa edistämässä hyviä asioita. Mehän olemme nähneet sen historiassa monet kerrat, ja omassa elämässäni olen nähnyt, kuinka hyvät aatteet ja kampanjat leviävät pikkuhiljaa ystävältä toiselle. 

Itse otan mallia Jeesuksesta. Jeesus kohtasi ihmisiä kärsivällisesti, antoi aikaa, jutteli ja keskittyi heihin. Hän ei pikaevankelioinut koko maailmaa, tai tehnyt kerralla ryhmäihmeitä. Hän jätti loput tehtävät seuraajilleen. Tänä päivänä hän kohtaa ihmisiä yksi kerrallaan edelleen (vaikka ei ole fyysisesti läsnä, mutta Jumalana hän pystyy olla edelleen kaikkialla toisella tavalla), ja jokainen on edelleen tärkeä. Siinä on hyvä malli, ja jos se leviää ystävältä toiselle, emme uskokaan mitä kaikkea maailmassa voi tapahtua. 

Ja vielä pikkulisäys: yksikin ihminen on tärkeä. Senkin opin Jeesukselta. Vaikka auttaisin edes yhtä ihmistä, se on jo paljon. Me elämme aina suhteessa toisiimme, ja tekomme vaikuttavat aina muihinkin kuin itsemme. Siksi hyväntekeminenkin vaikuttaa aina johonkin.

<3: Sara

Kristityn uudet vaatteet

Olipa kerran Marja-Liisa, uskovainen nuori. Hän nautti pukeutumisesta - silkkiset vaatteet olivat se itsehemmottelu, johon hän oli päättänyt sijoittaa. Ei kuitenkaan alusvaatteisiin, sillä nehän eivät näkyneet kenellekkään. Vapaa-ajallaan hän nautti urkumusiikista, teknosta ja kaakaon juonnista, silloin kun hän ei ollut auttamassa pyhäkoulussa. Marja-Liisa oli kaiken kaikkiaan oikein hieno nuori nainen. Mutta sitten hän sai kirjan, jonka otsikko oli kirjoitettu suurin kirjaimin ja sisälsi paljon huutomerkkejä, ja jonka kirjoittajan nimi oli vielä suuremmilla kirjaimilla. "Tämä kirja on tunnetun, kansainvälisen profeetan kirjoittama!", kirjan kansi huusi räikeillä väreillä ja omituisilla fonteilla.

Eräänä aamuna kaakaota juodessaan Marja-Liisa luki uutta kirjaansa, ja mitä hän löysikään! Kaakao ei ollutkaan viaton nautinto, vaan Inkojen pyhä juoma! Nuo ihmisiä epäjumalilleen uhraavat villit olivat tahranneet juoman ja koko kasvin pakanallisilla menoillaan! Marja-Liisa kaatoi kaakaonsa pois tuohtuneena - eihän hän mitenkään voisi huulillaan osallistua epäjumalanpalvelukseen! Onneksi vesi oli varmasti Jumalan luomaa ja soveliasta.

Auringon noustessa ja teknorytmien ryydittäessä Marja-Liisan aamua hän oli taas lukemassa kirjaansa, ja oppi, miten tekno oli syntynyt huumehuuruisissa diskoissa. Ei seurakuntaan voinut tuoda tällaista hapatusta, eikä uskovien sydämiin! Nyt Marja-Liisa näki, miten teknossa vaikutti saatanallinen siveettömyyden, noituuden, värivalojen ja trumpettihousujen henki! Siispä kaiken musiikin, jonka tempo oli yli 200, Marja-Liisa poltti roviolla.

Seuraavana aamuna Marja-Liisa kuunteli teknon sijaan urkumusiikkia vettään siemaillen. Mutta mitä hänen silmänsä näkivätkään! Urutkin keksi pakana, kreikkalainen epäjumalan palvoja. Tämä Ktesibios ei palvonut elävää Jumalaa, joten hän ei voinut keksiä mitään hyvää! Marja-Liisa kirjoitti tulikivenkatkuisen kirjeen kirkkoherralleen, jossa hän paljasti tämän masonistisen salaliiton, jossa urkumusiikilla yritettiin aivopestä kirkkoväkeä palvomaan Zeusta. No nyt se kyllä loppuisi!

Aamulla Marja-Liisa luki jälleen kirjaansa, ja oppi, miten silkki keksittiin kiinassa, itämaisten uskontojen kehdossa, ja miten sitä nykyään käytettiin muslimien pyhimmällä paikalla Kaaban peitteenä. Eihän kristityn ruumista sovi verhota kuin epäjumalien uhrikiviä konsanaan - onhan tuo selkeästi pakanallinen rituaali! Siispä silkkiset vaattet saivat jäädä. Kyllähän tuuli tuntui vilpoiselta, mutta toisaalta nyt ei varmasti oltu osallisia mihinkään väärään.

Seuraavana aamuna, jouluaamuna, Marja-Liisa vielä luki kirjaansa, ja oppi, miten Mormonit pitävät pyhinä pellavaisia alusvaatteita. Eihän kristityn sopinut osallistua tällaiseen kulttiriittiin, epäjumalilta tulleeseen! Ei kai hapatusta saa taikinasta pois, ei kai likaisia asusteita saa jälleen puhtaaksi! Alusvaatteidenkin oli siis mentävät. Nyt ainakin asu oli kuin luojan luoma, varmasti pyhä ja puhdas!

Vaan mihin sitä voisi näin jouluaamuna mennä ilman rihman kiertämää? Kirjasta kun ei ollut ystäväksi, ja yksinäisyys alkoi kalvaa. Kirkkoonkaan ei voinut mennä, sillä sen katolla seisoi tuo vuosituhansia eurooppalaisissa luonnonuskonnoissa käytetty taikakalu, risti.

Vaikka siitä puhutaan ja lauletaan, se ei kulu

Tässä se tulee. Siis ensimmäinen virallinen blogitekstini tällä foorumilla. Vähän jännittää, koska eikös näiden ensimmäisten pitäisi olla jotenkin tosi hyviä, jotta lukija koukuttuisi ja saisi sellaisen kokemuksen, että ”jes, aion lukea jatkossakin!” Paineita siis on. Vähän niinku. ;)

Ajattelin kirjoitella tänään rakkaudesta ja menenkin sen kummempia löpisemättä suoraan asiaan. Rakkaus on aihe, joka on koluttu jo miljoonat kerrat, ja joskus mietin, että siitä ei taida olla enää mitään sanottavaa. Iskelmäradio on soittanut ja kolunnut jo koko rakkauskentän läpi. No, ehkä näin on, mutta vaikka siitä ei olisi enää mitään uutta sanottavaa, rakkaus, sen tarve ja siitä puhuminen pysyvät.

Oma elämäni sisältää kaksi isoa rakkauskertomusta, joista iskelmäradio ei ole ainakaan vielä raportoinut, eli jotakin uutta kerrottavaa on sittenkin. Ei ole liioiteltua sanoa, että ne mullistivat elämäni ja kirjoittivat tarinaani sellaiset käänteet, joista en ollut tajunnut edes haaveilla. 

Ensin tuli Jeesus, kun olin lukiossa. Tuohon pisteeseen asti olin oppinut jo monta kertaa, että en ole kenenkään rakkauden arvoinen. Toiset olivat sen sanoneet ja toiset olivat sen näyttäneet mitä erilaisimmilla tavoilla. En usko, että olen tässä suhteessa erikoinen, vaan uskon, että aika moni muukin on joutunut kokea olevansa roskis tai sontatunkio, jonne ihmiset heittävät jätteensä, kun eivät niitä muualle saa. Sekundakamaa, halpaa.

Kun menin ensimmäisen kerran kotipitäjäni helluntaiseurakuntaan, en oikein osaa selittää mitä tarkasti ottaen tapahtui. Uskoontuloa on lopulta aika vaikea kuvata tyhjentävästi, mutta voin yrittää. Istuin siellä ystävien kanssa penkissä ja katselin kun toiset ihmiset lauloivat, jotkut pitivät puheita ja pari ihmistä kastettiin. Kun katselin tätä toista kastettavaa, joka oli tuttavani, näin jotakin, jonka tajusin heti haluavani. Ja tajusin, että tuo jokin oli sellaista, mitä olin halunnut jo pitkään: puhtaus. Se oli jotakin sellaista, joka ihan kuin hohti tuosta ihmisestä ja tajusin heti, että se oli sellaista, mitä vain Jumala voi antaa. Tuohon asiaan liittyi myös rakkaus: Jumala antaa tuon puhtauden, kun hän pyyhkii kaiken pahan ja lian pois silkan armonsa ja rakkautensa takia.

Ei ole liioiteltua sanoa, että elämäni muuttui tuona iltana, kun rukoilin ja ilmoitin Jumalalle, että haluan seurata hänen jalanjälkiään minne ikinä ne vievätkään. Ystäväni ihmettelivät mitä minulle oli tapahtunut ja lähes kaikki läheisimmät ihmiset olivat sitä mieltä, että minussa oli tapahtunut jotakin sellaista, mikä oli vain ja ainoastaan hyvää. Ja kyse ei siis ollut nyt vain siitä, että aloin harjata rastoittunutta röllitukkaani tai otin sonninrenkaan nenästäni pois. Kyse oli syvemmästä jutusta.

Tuosta illasta meni noin kymmenen kuukautta, ja toinen suuri rakkaustarina näki päivänvalon. Olin juuri huokaissut Jumalalle, että minun on nyt niin hyvä olla, että en kaipaa kyllä yhtään mitään. En miehiä, en vaatteita, en rahaa, en prameita systeemejä. Niin, siis kyllä: ei ole hinkua saada miestä, vaan voisin olla varmaan aina yksin, koska sisäisesti koen olevani nyt niin tyytyväinen elämääni. Ei ole varmaan vaikea arvata, että lähes saman tien nykyinen aviomieheni käveli seurakuntamme ovesta sisään ja melkein kompastui minuun kynnystä ylittäessään. Hän katsoi minua, minä katsoin häntä. Ja siitä ei ollut paluuta ;) Jumalalla on huumorintajua, mutta myös tilannetajua. Janne oli ensimmäinen mies, jolle ei ollut mitään väliä oliko minulla jenkkakahvat, verkkarit tai kumpparit, tärkeintä olin minä — siis se kuka olin. 

Kaksi elämäni Jiitä: Jeesus ja Janne. He ovat rakastaneet minua niin, että elämäni on mullistunut totaalisesti. Nämä molemmat Jiit rakastivat (ja rakastavat edelleen) minua niin, että opin rakastamaan itseäni. Mikäli joskus ajattelin, että en tule - enkä halua - koskaan täyttämään edes kahtakymmentä vuotta, nyt toivon, että saisin elää niin kauan kuin mahdollista. Että saisin nähdä, kuinka Jumala tekee työtään minussa ja monissa muissa joka päivä. 

Rakkaus on se ykkösasia. Vaikka siitä puhutaan ja lauletaan, se ei kulu. Joku on sanonut, että elämäntarkoitus on olla onnellinen. Raamattu kuvaa suurta rakkaustarinaa, joka mullistaa ihmisen elämän: me teemme vääryyttä (kun luet päivän sanomalehden, tästä ei liene erimielisyyttä), mutta Jumala tekee kaikkensa meidän puolestamme, jotta voisimme saada paremman huomisen ja ylihuomisen ja yliylihuomisen. Rakkaus tulee ensin, niin Jumalan rakkaus meitä kohtaan kuin meidänkin kömpelö rakkautemme häntä kohtaan. Vasta sen jälkeen tulee onnellisuus. Tai no, ennemminkin sanoisin, että ei onnellisuus sellaisena kuin me sen nykypäivänä käsitämme eli mielihyvänä. Ennemminkin rakkauden mukana tulee tyytyväisyys — sellainen tyytyväisyys, joka ei ole riippuvainen olosuhteista tai siitä, että saamme just nyt omat mielihalumme tyydytettyä. Se on jotakin paljon pysyvämpää ja rauhoittavampaa.

Vallankumous. Sitä se on se rakkaus isolla ärrällä. Se mullistaa elämän.

— Sara