perjantai 5. joulukuuta 2014

Kristityn uudet vaatteet

Olipa kerran Marja-Liisa, uskovainen nuori. Hän nautti pukeutumisesta - silkkiset vaatteet olivat se itsehemmottelu, johon hän oli päättänyt sijoittaa. Ei kuitenkaan alusvaatteisiin, sillä nehän eivät näkyneet kenellekkään. Vapaa-ajallaan hän nautti urkumusiikista, teknosta ja kaakaon juonnista, silloin kun hän ei ollut auttamassa pyhäkoulussa. Marja-Liisa oli kaiken kaikkiaan oikein hieno nuori nainen. Mutta sitten hän sai kirjan, jonka otsikko oli kirjoitettu suurin kirjaimin ja sisälsi paljon huutomerkkejä, ja jonka kirjoittajan nimi oli vielä suuremmilla kirjaimilla. "Tämä kirja on tunnetun, kansainvälisen profeetan kirjoittama!", kirjan kansi huusi räikeillä väreillä ja omituisilla fonteilla.

Eräänä aamuna kaakaota juodessaan Marja-Liisa luki uutta kirjaansa, ja mitä hän löysikään! Kaakao ei ollutkaan viaton nautinto, vaan Inkojen pyhä juoma! Nuo ihmisiä epäjumalilleen uhraavat villit olivat tahranneet juoman ja koko kasvin pakanallisilla menoillaan! Marja-Liisa kaatoi kaakaonsa pois tuohtuneena - eihän hän mitenkään voisi huulillaan osallistua epäjumalanpalvelukseen! Onneksi vesi oli varmasti Jumalan luomaa ja soveliasta.

Auringon noustessa ja teknorytmien ryydittäessä Marja-Liisan aamua hän oli taas lukemassa kirjaansa, ja oppi, miten tekno oli syntynyt huumehuuruisissa diskoissa. Ei seurakuntaan voinut tuoda tällaista hapatusta, eikä uskovien sydämiin! Nyt Marja-Liisa näki, miten teknossa vaikutti saatanallinen siveettömyyden, noituuden, värivalojen ja trumpettihousujen henki! Siispä kaiken musiikin, jonka tempo oli yli 200, Marja-Liisa poltti roviolla.

Seuraavana aamuna Marja-Liisa kuunteli teknon sijaan urkumusiikkia vettään siemaillen. Mutta mitä hänen silmänsä näkivätkään! Urutkin keksi pakana, kreikkalainen epäjumalan palvoja. Tämä Ktesibios ei palvonut elävää Jumalaa, joten hän ei voinut keksiä mitään hyvää! Marja-Liisa kirjoitti tulikivenkatkuisen kirjeen kirkkoherralleen, jossa hän paljasti tämän masonistisen salaliiton, jossa urkumusiikilla yritettiin aivopestä kirkkoväkeä palvomaan Zeusta. No nyt se kyllä loppuisi!

Aamulla Marja-Liisa luki jälleen kirjaansa, ja oppi, miten silkki keksittiin kiinassa, itämaisten uskontojen kehdossa, ja miten sitä nykyään käytettiin muslimien pyhimmällä paikalla Kaaban peitteenä. Eihän kristityn ruumista sovi verhota kuin epäjumalien uhrikiviä konsanaan - onhan tuo selkeästi pakanallinen rituaali! Siispä silkkiset vaattet saivat jäädä. Kyllähän tuuli tuntui vilpoiselta, mutta toisaalta nyt ei varmasti oltu osallisia mihinkään väärään.

Seuraavana aamuna, jouluaamuna, Marja-Liisa vielä luki kirjaansa, ja oppi, miten Mormonit pitävät pyhinä pellavaisia alusvaatteita. Eihän kristityn sopinut osallistua tällaiseen kulttiriittiin, epäjumalilta tulleeseen! Ei kai hapatusta saa taikinasta pois, ei kai likaisia asusteita saa jälleen puhtaaksi! Alusvaatteidenkin oli siis mentävät. Nyt ainakin asu oli kuin luojan luoma, varmasti pyhä ja puhdas!

Vaan mihin sitä voisi näin jouluaamuna mennä ilman rihman kiertämää? Kirjasta kun ei ollut ystäväksi, ja yksinäisyys alkoi kalvaa. Kirkkoonkaan ei voinut mennä, sillä sen katolla seisoi tuo vuosituhansia eurooppalaisissa luonnonuskonnoissa käytetty taikakalu, risti.

1 kommentti:

  1. Usein kristityillä on tapana tuomita tai hyväksyä asioita perustuen siihen, mistä ne asiat ovat tulleet. Se, mistä asiat ovat tulleet, ei kuitenkaan kerro mitä asiat ovat, ja on siksi kelvoton arvosteluperuste. Se korkeintaan antaa syyn tutkia tarkasti - pahoista paikoista tulee usein, muttei aina, pahoja asioita.

    Sen sijaan asiat tulee arvostella sillä perusteella, mitä ne ovat. Ei anneta paholaisen ryöstää hyviä asioita siksi, että niitä on käytetty myös pahaan. Se antaa hänelle valtaa, joka ei hänelle kuulu. Jätetään asioiden alkuperä omaan arvoonsa ja tutkitaan itse asioita! :)

    VastaaPoista