sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Mekkojen ja tyttöjen vihaaja


Meikä käyttää mekkoja koko joulukuun. Miten tähän tultiin ja miks ihmeessä? 

Minä koreilen vaatteilla suhteellisen harvoin. Sanokoot se kaiken, että lempiasusteitani ovat punaiset hai-kumpparit, reinot, 10-vuotiaat verkkarit (täyttivät just!) ja huppari. Yhdessä vaiheessa teippasin silmälasini, kun sanka lähti irti. Mutta toki tykkään näyttää siistiltä, kyse ei ole siitä ja olen viimeisen 6 kk:n aikana kuluttanut oikeasti jopa aikaa vaatteiden valitsemiseen (no okei, n. 1-2 min/kerta, mutta aikaa kumminkin). Olen myös entinen mekkojen vihaaja. Inhosin mekkoja siksi, että ne olivat naisellisia. Sitten pääsin jotenkin siihen elämäntilanteeseen, että hyväksyin sukupuoleni ja nautin naisena olemisesta. Mekot eivät sinänsä välttämättä liity naiseuteen, mutta nekin tulivat kaupan päälle omalla kohdallani. (Oli minulla tuossa hetki sitten sekin aika, kun urheiluharrastusten vuoksi mekot ei ole olleet se ykkösasu. Kyykkäämällä kun voi saada reidet, joiden kanssa mekot ei tunnu kodikkailta.)




Syy siihen, että käytän joulukuussa mekkoja on Dressember. Se on kamppanja, jossa kerätään rahaa ihmiskaupan vastaiselle työlle. ”Dressember käyttää muotia puhuakseen niiden naisten puolesta, joita on riistetty heidän naiseutensa vuoksi” sanotaan Dressember Finland -facesivuilla. Jos kiinnostaa, käy tutustumassa kampajaan vaikkapa juuri tuolla Dressemberin Facebook-sivuilla (sivut löytyy sekä suomeksi että enkuksi). Tämä kampanja haastaa naiset pukeutumaan mekkoihin koko joulukuun ajan ja näin lisäämään tietoisuutta tästä kampanjasta. 

On myös aika puhuttelevaa, että kampanjaan on valittu mekot eikä ”jou Dressember, fight for the oppressed 2014!” -paitoja, joita pidetään koko joulukuu. Mekot ovat naisellisia kapistuksia, ja halusimmepa tai emme, naisellisuus on jotakin, jota meidän aikamme ei vieläkään osaa arvostaa. Naisellisuuteen liitettävät asiat nähdään edelleen heikkoutena. Tästä asiasta voisi kirjoitella vaikka kuinka paljon, mutta tyydyn vain toteamaan, että ihanaa, kun joku taho ottaa mekot aseekseen taistella hyvien aseiden puolesta ja nostaa ”naiselliset” asiat posiitivisesti esille.

Omasta mielestäni on aivan täydellistä, että tällainen kampanja on juuri joulukuussa. Joulusta on tehty stressin juhla, jossa tärkeää on puunattu koti, pramea pihamaa, kenellä on komein piha ja jouluvalot, ja tärkeää on myös ostaminen, haaliminen sekä krääsä. Sori, kuulostan varmaan aika julmalta. En tarkoita, etteikö iloita tai juhlia saisi. Joulu jos mikä on syy juhlaan, mutta ikävä kyllä suurin osa on unohtanut koko joulun sanoman. Ymmärrän, jos joulu ei tarkoita kuin alennusmyyntejä ja muovikrääsää ei-kristityille, mutta ihmettelen kuinka monet kristityt ovat menneet mukaan. Juhla, jossa on kyse rauhasta, rakkaudesta, taivaan maailmasta ja toivosta, on vaihdettu hikoilemiseen ostoskeskuksella ja paniikkiin kaikesta mistä nyt panikoida voi. 

Joku on sanonut, että joulu on lasten juhla. Tai perhejuhla. Ei. Joulu on Jeesuksen synttärit. Eikä Jeesus ollut ihan kuka tahansa. 

Sanoin muutama päivä sitten ystävälleni, että joulu on oikeasti sellainen juhla, jota yksinäisetkin voivat juhlia. Tai oikeastaan he eivät ole yksinäisiä, he eivät ole yksin. Mutta siis: joulussa ei ole kyse perheillallisestakaan, vaikka kannustan tottakai olemaan perheen ja sukulaisten kanssa ja arvostamaan perhettä. Mutta jos sinulla ei ole perhettä, vanhemmat on eronneet ja joulu on vain ravaamista isällä, mummolassa, äidillä, toisessa mummolassa ja hautausmaalla, niin joulu on sinullekin. 

Joulun sanoma on, että meillä on — ja voi olla — sellaisia asioita, joita me emme ansaitse. Arvokkaampia asioita kuin mitä tämä maailma voi meille antaa. Armo, rakkaus, pelastus.

Takaisin Dressemberiin. Koska joulu on siis oikeasti juurikin kaikkea muuta kuin sitä krääsää ja hikoilemista toppahaalarissa kassalla, on ihanaa, että joulukuussa voi keskittyä juuri päinvastaiseen: siihen, mitä hyvää voisi tehdä niille, joilla asiat ovat huonosti. Joita kohdellaan julmasti. Tästä joulussa on kyse. Tällaisia Dressemberin kaltaisia juttuja soisi olevan enemmän ja toivoisin, että ne saisivat enemmän huomiota ja ihmiset lähtisivät mukaan.




Haastan teitä tänä jouluna antamaan omasta yltäkylläisyydestä. Ehkä nipistämään viisi euroa tai kaksikymmentä euroa omista karkkirahoista tai vaateostoksista? Vitonen tai kaksikymppinen on meille aika pieni raha Suomessa, mutta toisella puolella maapalloa (tai naapurimaassa) tuolla rahalla voidaan tehdä tosi paljon. Suomessa on varaa hikoilla toppahousuissa kassajonossa kärryt täynnä ruokaa ja roinaa, mutta on miljoonia ihmisiä, jotka taistelevat hengestään. Heiltä puuttuu ruoka, koti ja vaatteet. Heillä ei ole ongelmia vesilaskujen kanssa, koska osalla ei ole vettä ollenkaan.

Osallistu Dressemberiin tai muuhun vastaavaan hyväntekemiseen. Esimerkiksi Fida International on semmoinen järjestö, johon itse luotan. Siellä on runsaasti erilaisia joululahjoja, joita voit antaa vaikkapa intialaisille tai kenialaisille lapsille, perheille tai vaikka orpokodeille. Siellä voit tehdä pieniä lahjoituksia yksin tai esim. kaveriporukalla.

Pienikin on paljon! Joku on joskus tuhahtanut minulle, kuinka turhaa minun on olla kasvissyöjä tai lähetellä rahaa jonnekin Afrikkaan. Maailma on silti paha, rakenteet ovat silti pahoja, suurin osa ihmisistä ei siltikään piittaa. Mutta uskon, että pienestäkin voi tulla suurta. Yksikin ihminen voi olla tärkeässä roolissa edistämässä hyviä asioita. Mehän olemme nähneet sen historiassa monet kerrat, ja omassa elämässäni olen nähnyt, kuinka hyvät aatteet ja kampanjat leviävät pikkuhiljaa ystävältä toiselle. 

Itse otan mallia Jeesuksesta. Jeesus kohtasi ihmisiä kärsivällisesti, antoi aikaa, jutteli ja keskittyi heihin. Hän ei pikaevankelioinut koko maailmaa, tai tehnyt kerralla ryhmäihmeitä. Hän jätti loput tehtävät seuraajilleen. Tänä päivänä hän kohtaa ihmisiä yksi kerrallaan edelleen (vaikka ei ole fyysisesti läsnä, mutta Jumalana hän pystyy olla edelleen kaikkialla toisella tavalla), ja jokainen on edelleen tärkeä. Siinä on hyvä malli, ja jos se leviää ystävältä toiselle, emme uskokaan mitä kaikkea maailmassa voi tapahtua. 

Ja vielä pikkulisäys: yksikin ihminen on tärkeä. Senkin opin Jeesukselta. Vaikka auttaisin edes yhtä ihmistä, se on jo paljon. Me elämme aina suhteessa toisiimme, ja tekomme vaikuttavat aina muihinkin kuin itsemme. Siksi hyväntekeminenkin vaikuttaa aina johonkin.

<3: Sara




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti