torstai 18. kesäkuuta 2015

Lasten kaltainen on taivasten valtakunta

Olen monesti itse miettinyt mitä otsikossa mainittu lausahdus tarkoittaa. Jokainen on ehkä joskus päässyt seuraamaan päiväkodin pihalla olevien lasten päätöntä ja hölmönnäköistä temmellystä. Lapset ovat metelöiviä ja sotkuisia, lapset ovat hankalia, hyväuskoisia ja käsittämättömiä. Lapset ovat aitoja. Miksi Taivas olisi tällaisten ihmisten kaltainen?

Käsittämättömintä Jeesuksen ristinkuolemassa on se, että se oli puhtaasti Isän hyvyyttä ja lahja meille. Ei tosiaan olisi tarvinnut, eikä sitä tosiaan annettu mistään hyvästä. Oman kokemukseni pohjalta pyhäkouluikäisen lapsen on helppo ymmärtää tämä, kun taas nuoren tai aikuisen ajatusmaailmaan se ei meinaa mahtua. Usko ei riitä, vaan omilla teoilla on hyvitettävä Jeesuksen työ minua kohtaan. Jumala oli melko näppärä kun Hän antoi lahjan jota on mahdotonta maksaa takaisin. Siinähän yritätte.


Oleellisinta on se, kuinka Jeesus jatkaa puhettaan verrattuaan lapsia Taivaaseen (tämä löytyy Matteuksen evankeliumin 18. luvusta, jakeet 1-6). Hän kertoo, että sinne ei pääse kukaan, joka ei ota sitä vastaan niin kuin lapsi. Mutta miten lapsi ottaa lahjan vastaan? Niin innoissaan ettei aina ehkä muista sanoa edes kiitos. Kyseenalaistamatta sitä ansaitseeko hän sen, kysymättä miten sen voisi korvata. Entä miten aikuinen ottaa lahjan vastaan? Sanomalla että ei olisi tarvinnut, miten sä nyt näin, ja mistä hyvästä tääkin nyt on. Ja että eihän ollu kallis.

Elikkä siis. Pois turha suorituskeskeisyys ja paine siitä, että kelpaanko Jumalalle ja olenko varmasti tehnyt riittävästi päästäkseni Taivaaseen. Usko riittää, ja kun se on aitoa, niin se heijastuu elämään, tekoihin ja ajatuksiin, ja niin se kuuluukin mennä. Ei missään nimessä niin päin, että ensin tehdään ja sitten uskotaan että kyllä tällä jo jonkinasteinen taivaspaikka varmaan aukenee.


Pekka Simojoen laulun sanoin: sitä on se pyhä yksinkertaisuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti