Hiljaiseloselvitystä

Hei!

Pahoittelemme koko tiimin voimin, että blogissa on ollut niin pitkään hiljaista. Hiljaisuus johtuu siitä, että SBK:n nuorisotyössä on käynnissä aikamoiset muutokset ja mullistukset, kun iso osa tiimistä on siirtynyt muihin töihin ja maihin. 

Aaron aloitti lääkiksen Kuopiossa, Janne lähtikin Lontooseen englantia opiskelemaan (Janne & Sara muuttavat Usaan vasta ensi elokuussa) ja Sara meni hommiin Isoon Kirjaan Keuruulle. Katri ja Toivo kuitenkin ovat edelleen työssä mukana, ja tällä hetkellä suunnitellaan miten jatketaan. Kuka ja miten ja milloin. :) 

Siu!

Jumalan tahto ja johdatus

Nyt on tullut aika kirjoittaa minun viimeinen blogitekstini tälle foorumille. Kuten monet teistä lukijoista ovat varmasti jo kuulleet, minä ja Janne ollaan suuntaamassa takaisin koulunpenkille. (Tavoitteena on saada uusia kirjoittajia tilallemme mahdollisimman pian.) On vielä monia asioita, jotka eivät ole varmistuneet koulumme ja asumisemme kannalta, mutta luultavinta on, että sieltä teologian maisteriopinnoista me löydämme itsemme — jos ei nyt heti, niin viimeistään jossakin vaiheessa vuonna 2016. Kova yritys olisi päästä ulkomaille. ”Jos Luoja suo” on avautunut itselleni uudella tavalla viimeisten kuukausien aikana. Olen ymmärtänyt, että minä en todellakaan ole kaikkivaltias. Mutkia on ollut matkassa, ja osa on vielä ratkomatta, mutta luottamus Jumalaan on kova. 

Olen miettinyt viime kuukausien aikana Jumalan johdatusta ja tahtoa paljon. Aivan liian usein me takerrumme siihen, että mietimme minkä asunnon hankimme tai mitä leipämerkkiä ostamme. Sen, mitä Raamatusta olen ymmärtänyt (enkä nyt viittaa mihinkään irralliseen yhteen jakeeseen, vaan tarkoitan Raamatun suurempia linjoja), Jumalan tahto yksilöihmisen kohdalla ei ole sellainen, että on koko ajan stressattava osuuko oikeaan ja mitä jos minä tein nyt väärin, mitä jos en tehnytkään Jumalan tahtoa. Muistan, kun itse joskus panikoin valtavasti pienissäkin asioissa, että mitä jos tajusin jotakin väärin ja tein Jumalan tahdon vastaisesti. Aivan kuin Jumala kuiskisi sinulle, että ”joo, polttaa polttaa, mutta et nyt ole vielä ihan siellä minne sinut halusin, ratkaiseppa tämä ristikko nyt”.

Luettelen seuraavaksi muutamia Jumalan tahtoon liittyviä asioita, jotka luultavasti antavat perspektiiviä meille siitä, millaisten asioiden kanssa olemme tekemisissä (idea napattu Sean McDowellin kirjasta Ethix). Joskus ajatuksemme pyörivät jatkuvasti vain oman napamme ympärillä: mitä minun pitäisi tehdä, mitä minä saan tehdä jne. Aina vain minun ja minä. Taakka helpottaa, kun ymmärrämme, että Jumalan suunnitelmat ja tahto eivät ole niin paljoa kiinni yhden pikkuisen ihmisen yhdestä valinnasta. Tässä on kyse isommasta kokonaisuudesta.

Jumalan tahto on ensisijaisesti se, että ihmiset pelastuisivat. Näin sanoo mm. 1. Tim.2:4.

Jumalan tahto on, että ihmiset täyttyisivät Pyhällä Hengellä. Lue vaikka Apostolien teot ja Paavalin kirjeet.

Jumalan tahto on, että ihmiset olisivat puhtaita/nuhteettomia/pyrkisivät hyvään. Sen sijaan, että keskittyisimme älyttömästi rukoilemaan, että Jumala paljastaisi pilkuntarkan tahtonsa tai suunnitelmansa meidän elämällemme, meidän tulisi muistaa, että Raamattu on täynnä ohjeita elää moraalisesti parempaa elämää. Saatamme elää Raamatun ohjeiden vastaista elämää ja samaan aikaan vaatia Jumalaa paljastamaan tahtonsa meille. Hänen tahtonsa on, että me luemme Raamattua ja vedämme elämämme ohjenuorat sieltä.  

Kun nämä periaatteet ovat hanskassa, ne valinnat, joita teemme, eivät voi mennä kovin paljoa harhaan. Meidän tulee muistaa, että teemme elämässämme joka päivä valintoja, jotka vaikuttavat elämäämme. Me muokkaamme itseämme, sitä millaisia me olemme ja millaiseksi me tulemme, näillä valinnoilla. Joku on sanonut: ”Kylvä ajatus, niitä teko. Kylvä teko, niitä tapa. Kylvä tapa, niitä luonne. Kylvä luonne, niitä kohtalo.” Kyse on siis paljolti elämäntavastamme, ei niinkään yksittäisistä jutuista, joissa pähkäilemme Jumalan tahtoa. Miten kohtelet ihmisiä ympärilläsi, mitä teet, kun vihastut, onko sinulla itsekuria, miten hyvin tunnet Jumalan ja Raamatun, suhtaudutko asioihin raamatullisesti, vältteletkö syntiä jne. Otetaan esimerkiksi koulupaikka. Kun elät hengellä täytettyä, moraalisesti hyvää elämää, ei ole väliä oletko koulussa Seinäjoella vai Tampereella. Tärkeää on se, että elät siellä missä olet todeksi tätä tällaista elämää, rakennat suhdettasi Jumalaan päivä päivältä enemmän, palvelet toisia. Toisin sanoen toteutat Jumalan tahtoa siellä missä kuljet.

Kun puhumme Jumalan tahdosta, kyse on siis hyvin kokonaisvaltaisesta asiasta. Toki me usein aloitamme pienistä asioista ja arjessa pysähdymme pienten asioiden kohdalle. Kun Penttiä kiusataan, menenkö auttamaan vai katsonko vierestä? Kun tekisi mieli lyödä Marttaa, lyönkö vai juoksenko kotiin ja puran vihani vaikka huutamalla seinälle ja puhumalla itselleni järkeä, kenties rukoilemalla, että en vihastuisi Martalle niin kovasti ja oppisin sietämään, jopa välittämään hänestä?

Kyllä, me tulemme joskus sellaisten asioiden eteen, että ne ovat meille suuria päätöksiä ja me mietimme, mikä on Jumalan tahto. En usko, että Jumala suunnittelee pilkuntarkasti elämäämme ennakolta ja ohjailee meitä kuin nukkeja yläkerrasta käsin. Me olemme ihmisiä, joilla on vapaa tahto, mutta meillä on myös vapaus ja vastuu käyttää vapauttamme oikein. On toki oikein rukoilla ja kysyä Jumalalta neuvoa, jos ei yhtään tiedä mitä tekisi. Toisaalta jos on rukoillut ja ei ole saanut mitään ukkosenjylinällä taustoitettua viestiä taivaasta ja on tehnyt valinnan oman parhaimman tiedon varassa, ei kannata potea syyllisyyttä ja miettiä vuosia jälkikäteen, että tuliko tehtyä vastoin Jumalan tahtoa. Jos ajattelee Jumalan rankaisevan tällaisessa tilanteessa, on paikallaan pohtia millainen minun jumalakuvani on. Näenkö Jumalan oikeasti sellaisena, kuin hän oikeasti, Raamatun mukaan on, vai näenkö Jumalan traumojeni yms. valaisemana. 

Uskon, että kun nuo yllämainitut kolme asiaa ovat hanskassa, olet turvallisilla vesillä ja valintasi ovat Jumalan mielenmukaisia. Rukoileminen ei ole koskaan pahasta, ja vaikka Jumala ei käsikirjoita elämämme jokaista käännettä etukäteen, hän tietää, mitä erilaisista valinnoistamme voi seurata. Hän myös tietää, minne sinut ja minut, sellaisina ihmisinä kuin me olemme, kannattaisi lähettää. Siksi rukoileminen on hyvästä. Sen verran olen kuitenkin elämässä huomannut, että Jumala ei istu jokaisessa risteyksessä antamassa suoria ohjeita, vaan joskus siellä odottaa hämmästyttävä hiljaisuus. Silloin olen tehnyt valinnat parhaan tietoni mukaan ja usein hyvin määrätietoisesti. Myönnän, että en odota aamuisin Jumalan kertovan minulle päiväni lukujärjestystä, vaan pyrin jatkuvasti uusia seikkailuja kohti. Toki rukoilen joka päivä, että ei minun tahtoni, vaan sinun. Kun Pyhä Henki asuu sydämessä, olettaisi, että hän myös antaisi intoa ja unelmia. Ja jos joku ovi ei avaudu, pysyköön suljettuna :)

Olkoon nämä siis viimeiset sanani täällä: lukekaa Raamattua, tutkikaa sitä, etsikää hengellä täytettyä elämää ja unelmoikaa suurista!

<3: Sara

NUORTEN LEIRI 20.-26.7.

Tervehdys!

Kesäleiri lähestyy uhkaavaa vauhtia. Tällä kertaa sitä vietetään Kesärannassa  maanantaista sunnuntaihin 20.-26.7. Luvassa on maanantaista sunnuntaihin mukavaa yhdessäoloa, raamattutunteja, saunomista, pelejä, kisoja, painia ym. Leiri alkaa maanantaina klo 17 (tarjoillaan tukeva iltapala) ja päättyy suunnuntaina puolelta päivin. 

Leirin teema kantaa tällä kertaa nimeä "Raamattu". Jumala on ilmoittanut itsensä sanan kautta ja tätä sanaa me tulemme käymään leirillä läpi useasta eri näkökulmasta. Tulemme myös kerääntymään päivittäisiin pienryhmiin, joten ota oma Raamattusi mukaan!

Suurin osa "meidän porukoissa" liikkuvista on ehkä jo kuullut, että tämä leiri tulee olemaan minun kohdallani viimeinen. Suunnitelmani vievät minut tämän leirin jälkeen opiskelun pariin ja nuorisosihteerin hommat tulevat päättymään. Juuri tulleen tiedon mukaan samanlainen tilanne on myös Aaronilla: Niinpä myös hän on mukana leirillä viimeistä kertaa. Nyt on viimeinen tilaisuus haastaa (tähän saakka voittamaton) leirinvetäjä sotilaspainissa.  

Ilmoittaudu ajoissa mukaan tästä linkistä!!! Revolution-kassa maksaa jokaisen leiriläisen hinnasta 10€, joten leirin hinta on 70€.  

- Janne

Lasten kaltainen on taivasten valtakunta

Olen monesti itse miettinyt mitä otsikossa mainittu lausahdus tarkoittaa. Jokainen on ehkä joskus päässyt seuraamaan päiväkodin pihalla olevien lasten päätöntä ja hölmönnäköistä temmellystä. Lapset ovat metelöiviä ja sotkuisia, lapset ovat hankalia, hyväuskoisia ja käsittämättömiä. Lapset ovat aitoja. Miksi Taivas olisi tällaisten ihmisten kaltainen?

Käsittämättömintä Jeesuksen ristinkuolemassa on se, että se oli puhtaasti Isän hyvyyttä ja lahja meille. Ei tosiaan olisi tarvinnut, eikä sitä tosiaan annettu mistään hyvästä. Oman kokemukseni pohjalta pyhäkouluikäisen lapsen on helppo ymmärtää tämä, kun taas nuoren tai aikuisen ajatusmaailmaan se ei meinaa mahtua. Usko ei riitä, vaan omilla teoilla on hyvitettävä Jeesuksen työ minua kohtaan. Jumala oli melko näppärä kun Hän antoi lahjan jota on mahdotonta maksaa takaisin. Siinähän yritätte.

Lähde: http://thumbs.dreamstime.com/z/happy-kid-his-present-8740200.jpg

Oleellisinta on se, kuinka Jeesus jatkaa puhettaan verrattuaan lapsia Taivaaseen (tämä löytyy Matteuksen evankeliumin 18. luvusta, jakeet 1-6). Hän kertoo, että sinne ei pääse kukaan, joka ei ota sitä vastaan niin kuin lapsi. Mutta miten lapsi ottaa lahjan vastaan? Niin innoissaan ettei aina ehkä muista sanoa edes kiitos. Kyseenalaistamatta sitä ansaitseeko hän sen, kysymättä miten sen voisi korvata. Entä miten aikuinen ottaa lahjan vastaan? Sanomalla että ei olisi tarvinnut, miten sä nyt näin, ja mistä hyvästä tääkin nyt on. Ja että eihän ollu kallis.

Elikkä siis. Pois turha suorituskeskeisyys ja paine siitä, että kelpaanko Jumalalle ja olenko varmasti tehnyt riittävästi päästäkseni Taivaaseen. Usko riittää, ja kun se on aitoa, niin se heijastuu elämään, tekoihin ja ajatuksiin, ja niin se kuuluukin mennä. Ei missään nimessä niin päin, että ensin tehdään ja sitten uskotaan että kyllä tällä jo jonkinasteinen taivaspaikka varmaan aukenee.

Pekka Simojoen laulun sanoin: sitä on se pyhä yksinkertaisuus.

Loppuunpalanut vai lopussa palava?

Lähde

Hyvin usein minulle esitetään milloin missäkin kysymys: mitä baptistit oikein ovat? Miten he eroavat muista? Kysymys sinänsä ei ole hämmentävä. Vapaista suunnista baptistikirkko on oikeastaan aika pieni, vaikka siihen lisäisi ruotsinkieliset ja baptistikirkkoon kuulumattomat baptistiseurakunnat. Suuntauksena olemme siis hyvin pienessä marginaalissa Suomen väestössä. Maailmanlaajuisesti tilanne on kuitenkin toisenlainen. Yleensä en kailota ensisijaisesti sitä, mihin seurakuntaan kuulun, koska minulle on tärkeämpää se, että olen uskossa Jeesukseen.

Mitä baptistit sitten ovat? Historian valossa meidät tunnetaan ennen kaikkea siitä, että kastamme uskoon tulleita ja siitähän sana baptisti tuleekin. Nykyään meidät tunnetaan edelleen samasta asiasta, mutta kuitenkin lähinnä historian kautta. Baptisteilla on ollut Suomessa kasvun kausia silloin tällöin, mutta nykyään todella monelle baptistit ovat erittäin vieraita.

Mitä kristityt sitten ovat? Miten kristillisyys näkyy tässä kansassa? Vertaa sitä mitä näet siihen mitä apostolien teoissa 13:3-4 sanotaan: ”Niin he oleskelivat siellä kauan aikaa ja puhuivat rohkeasti, luottaen Herraan, joka armonsa sanan todistukseksi antoi tapahtua tunnustekoja ja ihmeitä heidän kättensä kautta. Ja kaupungin väestö jakaantui: toiset olivat juutalaisten puolella, toiset taas apostolien puolella.”

Kyseessä oli Paavalin ja Barnabaksen retki Ikonionissa, jossa he julistivat evankeliumia. Huomattavaa on se, että Ikonion ei ollut mikään pieni kylä. Kyseessä oli Lykaonian maakunnan keskus, jossa ihmisiä virtasi. Kaksi miestä sai koko kaupungin liikkeelle niin, että väestö jakaantui. Kovinkaan monelle ei varmasti ollut epäselvää, kuka Jeesus on. He näkivät omin silmin kuinka Paavalin ja Barnabaksen julistama sanoma vahvistettiin siten, että ihmeitä alkoi tapahtumaan. Ei ihme, että myöhemmin Lystrassa ihmiset luulivat heitä jumaliksi.

Kuvittele millaista olisi ollut katsella vierestä noita tapahtumia. Monet varmasti itkivät onnesta sen tähden, että pitkään vaivannut vakava parantumaton sairaus parani. Ennennäkemättömiä asioita tapahtui, eikä voitu kieltää etteikö ihmeitä olisi tapahtunut.

Kun katsomme tämän päivän elämää, näemmekö jälkeäkään tuosta? Ihmisiä saattaa virrata hakemaan Tokmannista ilmaista ämpäriä, pubiin hakemaan lisää olutta tai jäähalliin katsomaan ottelua. Mutta Jeesus on jäänyt monelle epäselväksi. Hänestä on tullut historiallinen hahmo, jota monet kunnioittavat hyväntekijänä, opettajana ja filosofina. Moni ei tiedä, että Jeesus on oikeasti Jumalan Poika tai että Jeesuksen voi tuntea. Moni ei tiedä, että ihmeet ja merkit voisivat olla tänäkin päivänä keskuudessamme, koska Pyhä Henki edelleen vaikuttaa niissä, jotka uskovat. Miksi emme saa kansaa liikkeelle? Miksi emme näe ihmisiä tulevan uskoon suuressa mittakaavassa? Miksi emme näe ihmeitä?

Jumala rakastaa baptisteja(kin) ja varmasti siksi sallii, että tällaisia vakavia ajatuksia herää monien mieleen. Mutta eikö se olisi todellinen revolution, että meidän sydämemme muuttuisivat niin, että kenellekään ei jäisi epäselväksi kuka Jeesus on ja miten hän tänä päivänä vaikuttaa? Ja kun joku taas kysyisi että keitä ne baptistit ovatkaan, voisi vain vastata että kristittyjä, joiden sydän palaa Jeesukselle - tuletko Jumalanpalvelukseen ottamaan asiasta selvää?   

Summer Revolution 2015!

Tänä viikonloppuna Jurvassa on Suomen Baptistikirkon kesäjuhlat 2015!

Nuorille ja nuorenmielisille se tarkoittaa sitä, että

lauantai-illalla klo 21

on nuortenilta. Tämä kaikki tapahtuu Jurvan yläasteella ja lukiolla.

Teemana on Vapauteen vapautettu.

Tulkaa ihmeessä paikalle! :) 

Musiikissa on Hanski ja 

puhumispuolta hoitaa Aaron, Juhani ja Janne. 

Koululla saa majoittua ilmaiseksi ja mikäli sinulla on 

kysyttävää mistä tahansa käytännön asiasta, ota yhteys:

saarelanjanne[a]gmail.com

Kesällä on tulossa myös leiri, jonka tarkempi ajankohta on heinäkuun lopussa. 

Laittakaa korvan taa ja me infotaan asiasta lisää piakkoin.

Mutta nyt: kesäjuhlat, Jurva ja nuortenilta! Mikäli et ole ollut koskaan

Jurvassa, nyt on korkea aika kokea tuo elämys! Ja mikäli olet

jo ehtinyt käydä visiitillä tuossa kuuluisassa pikkupitäjässä,

olet oikein tervetullut uudelleen. Grillillä on edelleen hyvää ruokaa 

ja ihmiset ovat mukavia ;)

-Sara

Parisuhde vai pari suhdetta

Lueskelin tässä eräänä päivänä tarinaa amerikan ihmemaasta. Osassa eteläisiä osavaltioita on vastavoimana yhden yön jutuille ja on-off-suhteille noussut romantisoidun menneisyyden ihannointi ja termi "courtship". Ajatuksena on, että kaikki nuorten rakastavaisten kanssakäyminen on valvottua, jo ennen suhteen aloittamista kysytään lupa tytön vanhemmilta, kirjeet luetaan, pysytään ainakin metrin päässä, ja niin edelleen. Ajatuksena kaunis, mutta käytännössä ei oikein toimiva - suuri osa kirjoittajan menetelmää noudattavista tuttavista oli edelleen sinkkuja.

Ongelmaksi muodostuu paitsi nykyisessä kulttuurissa erikoinen, äärimmäinen valvonta, myös vaadittava sitoumisen taso. Nuoren, elämäänsä vasta aloittelevan, on vaikea tehdä päätöstä siitä, että haluaa pyrkiä avioliittoon tämän hädin tuskin tuntemansa henkilön kanssa, kuten "courtship" vaatisi. Hyvin harvalla nuorella on rohkeutta mennä ihastuksensa isän luoksa ja kysyä lupaa tavoitella tyttären kättä - varsinkin, kun toisen kanssa on hädin tuskin jutellut! Liian suuria päätöksiä eteen liian nopeasti, ilman mahdollisuutta tutustua toiseen. Mutta kirjoittajan isoäidillä oli asiaan mielipide.

Isoäiti totesi, että heidän aikanaan kiellettiin menemästä treffeille kahdesti saman henkilön kanssa peräkkäin. Ajatuksena oli, että hampurilaisen äärellä rupattelu on erinomainen tapa tutustua toiseen, mutta koska kummankin tiedossa on, että tämä ei vielä tarkoita mitään sitoutumista, draama vähenee ja itsensä hillitseminen helpottuu - kumpikin kun olisi seuraavalla viikolla hampurilaisella jonkun muun kanssa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut parisuhdetta, päinvastoin. Parisuhteelle oli oma terminsä - "Going steady". Tämän vaiheen sattoi aloittaa vasta myöhemmin, kun oli jo turvallisesti tutustunut useampaan vastakkaisen sukupuolen edustajaan - oppinut, kenestä oikeasti tykkää ja mitä ominaisuuksia arvostaa. Tällöin oli paljon todennäköisempaa päätyä hyvään parisuhteeseen, koska poika- tai tyttöystävä ei ollut ensimmäinen ihastus, hormonien pauhun vallassa valittu, vaan ainakin hieman paremmin informoitu valinta. Elämän suuret päätökset kannattaa tehdä päällä, ei alapäälllä.

Olen pohdinnan jälkeen todennut tämän olevan hyvä asia. Ei ole haittaa tutustua useampaan ihmiseen - ja itseensä - ennen kuin ryhtyy seurustelemaan. Kyse ei ole sitoutumisen tai parisuhteen arvon vähättelemisestä, vaan päinvastoin - toiseen sukupuoleen tutustumista ilman, että tutustumisen välineeksi täytyy ottaa on-off-parisuhteet. Tutustukaa ihan rauhassa ihmisiin, useampaan kuin yhteen, ennen kuin hyppäätte parisuhteen syövereihin. Antakaa hampurilaisten auttaa suhdettanne! :)

Töpseli seinään: Get wired to the highest power

Kun olin vaihto-oppilaana Kanadassa muutama vuosi sitten, isäntäperheeni nuorimman lapsen suosikkibändi oli hengellistä musiikkia soittava Newsboys, ja sitähän me sitten tietenkin kuunneltiin kotona ja automatkoilla. (Ihan hyvä poppoo, ei siinä mitään, mutta liika on liikaa.) 

Yksi heidän biiseistään jäi erityisesti mieleen. When the Boys Light Up –laulussa sanotaan nimittäin näin: ”You ain’t never gonna feel the force if you don’t connect to a power source”. Voimavirtaa on siis mahdoton tuntea jos ei kytkeydy voiman lähteeseen. Jos oikein vapaasti saan käännellä, niin lausahdus voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lamppu ei pala jos ei töpseli ole seinässä. (Jätämme nyt huomiotta paristoilla toimivat lamput.)

Jäin tuumimaan tuota silloin, ja olen tuuminut sitä myös jokusen kerran tässä vuosien varrella. Sanomahan sikäli on sangen yksinkertainen, mutta silti unohtuu helposti jokapäiväisessä elämässä. Itse ainakin mielelläni jupisen hengellisen elämäni tylsyyttä, silloin kun se sitä on, ja olen suhteellisen varma, ettei vika ole ainakaan tässä päässä. Töpseli on taatusti seinässä mutta lamppu ei siltikään pala. Minussahan ei ole vikaa. Eihän?

Lähde: http://www.123rf.com/photo_26034372_a-single-light-bulb-glowing-among-broken-bulbs-on-a-black-background.html

Toisinaan sitä ajautuu keskustelemaan hengellisistä asioista ei-uskovien ystävien kanssa. Monet heistä sanovat, että Jumalaanhan voisi vaikka uskoakin, jos Hän joskus välittäisi näyttäytyä tai osoittaa voimansa jollain tavalla. Ymmärrän lausahduksen täysin (ja ajattelen itsekin joskus niin). Kuitenkin toisinaan tulee mieleen, että ei suhde Taivaan Isään ehkä kuitenkaan voi olla noin yksipuolinen, että voihan olla että jotain täytyy tehdä itsekin. Ja kyllä Jumalaa saa haastaa. Jos lukija siellä nyt  mietit, että noinkohan on Jumalaa olemassa ollenkaan vai onko Hän ehkä kuitenkin satuolento, niin kokeile. Mutta anna Jumalalle kuitenkin mahdollisuus.

Myönnän, että on aikoja kun en itse viitsi tehdä yhtään mitään uskonelämäni eteen, ja noina aikoina se on tuntunut eniten kuivakkaalta. Ja taas aikoina, kun on itse halunnut oppia enemmän Jumalasta tai viettää aikaa Jumalan hyvyyttä fiilistellen, on Hänen tekonsa, voimansa ja läsnäolonsa näkynyt elämässäni kaikista selvimmin. Voisiko siis olla niin, että se töpseli on usein ihan itse tuikattava seinään? Kun vinkkaamme yläkertaan että yhteys on auki, niin Isällä on varmasti aikaa, kiinnostusta, rakkautta ja lämpöä jota jakaa. 

Unelmista totta

lähde: http://saddlebackpics.smugmug.com/Events-and-Exhibitions/Saddleback-Poster-Art/i-vC789Ht

Jokainen meistä unelmoi joskus. Toiset unelmoivat enemmän, toiset jo liikaakin. Toiset vaikenevat visusti unelmistaan, toiset ryntäävät niitä kohti ja joku päivä saavuttavat ne. Unelmat auttavat pääsemään irti arjesta, mutta joskus ne vaivaavat niin, ettei pysty keskittymään muuhun.

On vaikea selittää, miksi joku haaveilee pienestä pojasta asti olevansa isona koripallotähti, toinen hevoskuiskaaja ja joku lähetyssaarnaaja. Sitten heistä tulee kuitenkin jotain muuta, kuin mitä he olivat unelmoineet. Sitten on niitä, jotka eivät tiedä mitä haluavat, mutta heistä tulee monien idoleita.

Minä haluaisin olla evankelista, enkä häpeä sitä. Uskoontulostani asti olen halunnut tavalla tai toisella kertoa ihmisille Jeesuksesta ja voittaa sieluja Kristukselle. Näin on saanut tapahtuakin ja olen löytänyt itseni ihmeellisellä tavalla tilanteista, joissa olen saanut kertoa Jeesuksesta. Niissä hetkissä tuntuu siltä, että teen jotakin, jolla on merkitystä. Jotakin, jota todella koko sydämestäni haluan. Ne ovat hetkiä jolloin elän unelmaani. Jollekin toiselle tämä sama kokemus voi olla hetki, jolloin saa leipoa kakkua, kirjoittaa kirjaa tai julkaista ensimmäisen levyn.

Sitten on niitä hetkiä, jolloin teen asioita, joista en tiedä, onko niissä mitään järkeä. Tuntuu siltä kuin hukkaisi aikaansa, vaikka tekisikin todellisuudessa jotain oikeasti tärkeää. Samaan aikaan kun hukkaa aikaansa tehdessä jotain, mistä itse ei voi nauttia, haaveilee unelmiensa täyttymyksestä.

Varmasti kaikilla meistä on tällaisia hetkiä. Sinullakin, joka luet tätä. Haaveiletko pääseväsi opiskelemaan oikeustiedettä? Sinne on varmasti vaikea päästä, ennen kuin on hakenut sinne, lukenut pääsykokeisiin ja valmistautunut siihen kaikin tavoin. Haluatko osata puhua espanjan kieltä? Se on mahdotonta ennen kuin hakeudut kurssille tai jollakin muulla tavoin alat opiskella kieltä. Unelman toteutuminen vaatii joskus kovaa työtä. Toisilla unelmien toteutuminen tuntuu tapahtuvan itsestään. Paikallaan pysyvää autoa on mahdotonta ohjata.

lähde: https://www.pinterest.com/pin/228487381069998831/

Onko sinulla Jumalan antama unelma? Koetko kutsua lähetystyöhön? Haluatko palvella Jumalaa jollakin erityisellä tavalla? Anna Jumalan johdattaa elämääsi! Jumalalle kaikki on mahdollista. Siis ihan kaikki. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että Jumala antaa sinulle tehtävän, jota ei ole sinulle tarkoitettu. Jumala on varmasti antanut elämällesi tarkoituksen, jota kohti hän haluaa sinua kuljettaa. Ehkä saatat tietää, mikä se on, mutta ajattelet, että olet huono. Ajattelet, että olet liian nuori, köyhä, ujo, laiska, pieni tai jollakin muulla tavalla kyvytön kulkemaan kohti unelmaasi ja tyydyt silloin johonkin, mihin sinua ei ole tarkoitettu.

Älä anna toisten ihmisten uskomusten tai mielipiteiden lannistaa itseäsi. Jumala uskoo sinuun. Jumala tietää mihin pystyt, sillä hän on antanut taitosi sinulle. Älä hukkaa nuoruuttasi tai elämääsi siihen, että teet jotain, josta koet että sillä ei ole merkitystä. Silloin kun kuljet Jumalan johdatuksessa, jollakin ihmeellisellä tavalla koet itsesi maailman onnellisimmaksi ihmiseksi. Varmasti joku toinen ei ollenkaan kadehdi sinun asemaasi, mutta se ei ole sinun ilostasi pois. Älä siis ollenkaan katso tämän maailman mahdollisuuksiin, vaan katso Jumalaan. Jumala voi tehdä unelmistasi totta.

lähde: www.liveitoutblog.com

"Kuka sä olet mua tuomitsemaan?"

Päivän sana on suvaitsevaisuus, ja en usko, että tämä on mennyt keneltäkään ohi. Muinoin suvaitseminen tarkoitti sitä, että huomioidaan ja hyväksytään eri tavalla uskovan/ajattelevan näkemykset ilman henkistä tai fyysistä mukilointia. Tänään suvaitsevaisuus tuntuu tarkoittavan sitä, että kaikkia uskomuksia ja ajatuksia syleillään kuin ne olisivat omia. Suvaitsevaisuus tuntuu olevan sitä, että kaikki ovat yhtä oikeassa kaikesta. Suvaitsevaisuus ajaa yleensä meidät pohtimaan siis myös totuutta, oikeaa ja väärää. Tällä hetkellä moni kannattaa relativismia (suvaitsevaisuuden siskoa) eli sitä, että kaikki on suhteellista: uskomukset ovat yhtä oikeita ja jokainen voi itse päättää mikä on oikein ja mikä väärin. Heti, kun sanot, että sinä tiedät totuuden, olet mäntti, suvaitsematon juntti. Kristityillä on välillä hieman ahtaat olot, koska kristinusko todella sanoo, että on vain yksi totuus ja se on Raamatun sanoma. En itse toki kulje kaduilla ja huutele moraaliohjeita, mutta mikäli uskostani ja oikeasta ja väärästä tulee puhetta, lämpötila laskee usein muutamia asteita. ”Kuka sä olet sanomaan mulle mitään ja tuomitsemaan!”

Onko siis olemassa oikeaa ja väärää, ja nyt kun kysyn näin, tarkoitan absoluuttista oikeaa ja väärää, absoluuttista totuutta. Sellaista, joka on olemassa riippumatta ihmisten mielipiteistä. Koska jos on, niin silloin me voimme sanoa, että joku asia on väärin. 

Lähde: Googlen kuvahaku

Luin kirjasta nimeltä ”EthiX” hyvän kertomuksen:

Yhtenä iltapäivänä professori J. P. Moreland kertoi Jeesuksesta erään yliopiston oppilaalle.

Tuo oppilas vastasi: ”Se, mikä on totta sinulle, olkoon. Mutta mikä on totta minulle on totta minulle, ja jos joku uskomus toimii sinulle, olkoon niin ja hienoahan se on. Mutta älä tule tuputtamaan tai pakota sinun uskomuksiasi minun elämääni. Kaikki on relativistista.”

J. P. tiesi, että jos hän päästäisi oppilaan noin vain matkaan, häneltä jäisi tärkeä oppitunti oppimatta. Tämä oppilas ei voisi koskaan ymmärtää sellaista asiaa kuin synti, joka on yksi tärkeä kristinuskon perusasia. Jos ei ole olemassa absoluuttista totuutta, joka määrittelee synnin, ja ihminen ei ymmärrä tehneensä syntiä, silloin pelastustakaan ei tarvita. Joten J. P. kiitti oppilasta tämän ajasta ja pakkasi tavaransa. Mutta matkalla luokasta ulos, hän nappasi oppilaan stereot mukaansa.

”Hei haloo, mitä sä teet?” oppilas huusi kun huomasi, mitä J. P. oli juuri tehnyt.

”Mikä sinua vaivaa?” J. P. vastasi, ”onko sinulla vikaa näössä? Jos et huomaa, niin kävelen luokasta ulos stereoidesi kanssa.”

”Et voi tehdä niin”, oppilas vastasi.

”Noh”, J. P. sanoi, ”koska nostan painoja punttisalilla ja juoksen säännöllisesti, kyllähän minä voin tehdä niin ja vielä ilman apua. Mutta ehkäpä tarkoititkin sanoa, että minun ei saisi tai pitäisi tehdä niin, koska tuo on varastamista? Tietenkään et voinut tarkoittaa tätä, nyt kun muistelen meidän aikaisempaa keskusteluamme. Mielestäni on ihan OK varastaa stereot, jos se auttaa henkilön omaa jumalanpalveluselämää, ja minä puolestani voisin kyllä tarvita stereoita kuunnellakseni vähän kristillistä musiikkia aamuhartauksissani. Mutta hei, en kyllä koskaan voisi tuputtaa omia näkemyksiäni sinulle, koska sinähän sanoit, että kaikki on relativistista ja meidän ei pitäisi pakottaa toisia vastaanottamaan uskomuksiamme. Mutta et kai sinä nyt aio pakottaa minua uskomaan kuten sinä, eli että stereoidesi varastaminen on väärin, ethän?”

Oppilas tajusi äkkiä oman epäjohdonmukaisen ajattelunsa. Hän ei voinut estää J. P.:tä, koska ”kaikkihan on relativistista”.

Jotkut pakittavat ja tunnustavat, että on olemassa asioita, jotka ovat väärin kulttuurista riippumatta. Osa tunnustaa Jumalankin olemassaolon (itseasiassa oikea ja väärä ovat mahdottomia asioita ilman Jumalaa). Mutta kun omat teot otetaan suurennuslasin alle, alkaa ahdistaa ja tiuskaistaan, että ”Jeesuskin sanoi, ettei saa tuomita!” Tällä viitataan Matt. 7:1-5:een:

"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan. Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Kuinka voit sanoa veljellesi: 'Annapa kun otan roskan silmästäsi', kun omassa silmässäsi on hirsi? Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.”

On syytä pysähtyä ja miettiä, mitä Jeesus oikeastaan tässä tarkoittaa, koska vaikka Jeesus kielsi tuomitsemisen, hän itse tuomitsi ihmisiä, mm. fariseuksia (Matt. 23). Kielto ei voi olla ehdoton, koska muuten Jeesus olisi rikkonut omaa opetustaan vastaan. Lisäksi jakeissa Matt. 18:15-17 Jeesus ohjeistaa miten nuhdella syntiä tekeviä. Tuomitsemiskielto ei siis voi tarkoittaa sitä, että me emme puutu vääryyksiin, joita toiset tekevät. On otettava myös huomioon missä tämä ”älkää tuomitko” -lause esiintyy, eli ottaa huomioon koko puheenpätkä eikä vain napsia yhtä lausetta erilleen asiayhteydestä. Kun luemme koko rimpsun (lainattu yllä) huomaamme, että Jeesus kieltää henkilöä, jolla on omassa silmässään hirsi, tuomitsemasta henkilöä, jolla on silmässään roska. Jeesus puuttuu siis tekopyhyyteen, jossa toisten ihmisten syntejä etsitään väärällä asenteella ja tuomitsemiseen sovelletaan eri kriteerejä kuin oman elämän tarkkailuun. Ongelma ei ole siinä, että henkilö sanoo, että joku tekee väärin, vaan siinä, että hän ei sovella itseensä samoja kriteerejä, joita hän käyttää kun arvioi toisten käytöstä.

Lähde: Googlen kuvahaku

Ja itseasiassa ”älä tuomitse!” on lausahdus, joka ajaa toisen ihmisen nurkkaan. Kun ihmiset, joiden mielestä kaikki uskomukset ovat samalla viivalla ja joiden mielestä kukaan ei saa tuomita toista sanovat, että ”älä tuomitse”, he itseasiassa antavat itse moraalisen tuomion. He ikään kuin sanovat, että ”olet väärässä, kun tuomitset” ja näin antavat itse tuomion; heidän mielestä sinä olet väärässä ja he ovat oikeassa. Ja jos puhutaan vielä heistä, joiden mukaan absoluuttista totuutta ei ole: kun joku sanoo, että ei ole yhtä ainoaa oikeaa totuutta, toisin sanoen, että ei ole olemassa absoluuttista totuutta, hän sanoo, että hän itseasiassa tietää totuuden. Hänen absoluuttinen totuutensa on se, ettei ole olemassa totuutta, ja hän yrittävät pakottaa kaikki muutkin uskomaan kuten hän uskoo.

Jotkut sanovat, että totuus, oikea ja väärä on se, mitä laki sanoo. Valitettavasti laki on ihmisten tekemä ja se muuttuu ajan kuluessa. Jos meillä ei ole jotakin absoluuttista, ihmisistä riippumatonta ohjenuoraa siitä, mikä on totta ja mikä on oikein, sellaisilta asioilta kuin oikeudenmukaisuus, hyvyys ja rakkauden teot menee pohja. Jos ei ole absoluuttista oikeaa ja väärää, raiskaamisen vääryys on vain mielipideasia, jonka jokainen voi päättää itse. Samoin murha, valehtelu, varastaminen jne.

Ei ole varmastikaan vaikea arvata, mitä sanon seuraavaksi: jos Jumala on olemassa, on olemassa absoluuttinen totuuskin. Ja silloin raiskaaminen, murha, varastaminen, valehteleminen, pettäminen, väkivalta ja muu synnin tekeminen on väärin aina ja kaikkialla. Oikeudenmukaisuudella on perusta.

Se, että minä kristittynä uskon, että on todella olemassa absoluuttinen totuus ja on olemassa asioita, jotka ovat oikein ja väärin (ihmisten mielipiteistä riippumatta; me emme päätä sitä mikä on oikein ja väärin, vaan Jumala), ei tarkoita sitä, että minä en voisi kunnioittaa toisia tai olla heidän ystävänsä. Mielestäni monikulttuurisessa yhteiskunnassa pitäisi opettaa olemaan ystävällinen toisille erilaisista uskomuksista huolimatta, ja uskon, että tähän on yritetty pyrkiä, mutta monet ”suvaitsevaisuuspiirit” sortuvat siihen, että he yrittävät laittaa ihmisiä koneeseen, joka monistaa yhdenlaisia ihmisiä. Tarkoitan tällä sitä, että he yrittävät pakottaa kaikkia uskomaan kuten he, eli että kaikki uskomukset ovat samanarvoisia. Ongelma on siinä, että he ovat tällöin itsensä kanssa ristiriidassa — suvaitsevaisuus ei ole enää suvaitsevaisuutta siinä mielessä, kuin he itse julistavat sen olevan. Minä en usko, että kaikki uskomukset ovat samanarvoisia, ja oletan, että saan rohkeasti ja vapaasti uskoa, että on olemassa absoluuttinen totuus ja kristinusko on se ainoa usko, joka on totta ja pelastaa.

Peace ja hyvää vappua! :)

Sara

John Lennox - Tähtäimessä Jumala

John Lennox toimii Oxfordin yliopiston matematiikan professorina. Hänen uusin kirjansa on kristillistä apologetiikkaa, eli sen puolustamista, selventämistä ja oikeaksi osoittamista. Kirja julkaistiin hänen Suomen vierailunsa kunniaksi, kun hän kävi debatoimassa Helsingissä huhtikuussa 2014.

Lennox mainitsee kirjan alussa uusateistien neljä ratsumiestä: Richard Dawkins, Christopher Hitchens, Daniel Dennet ja Sam Harris. Lennox on debatoinut kahdesti Dawkinsin kanssa ja kahdesti Hitchensin kanssa. Muita väittelyitä hän on käynyt mm. Victor Stengerin ja Peter Atkinsonin kanssa. Nämä debatit ovat yksi motivaation lähde hänen kirjalleen, jossa hän argumentoi tarkemmin kristinuskon totuuden puolesta. Uusateistit ovat ottaneet tähtäimeensä Jumalan ja tässä kirjassa Lennox ottaa tähtäimeensä uusateistit. Suurisuisin kohde on Dawkins, hyvänä toisena tulee Hitchens.

Luvun 1 otsikko on ”Ovatko Jumala ja usko järjen ja tieteen vihollisia?” Lennox osoittaa ytimekkäästi, että Raamattu nimenomaan kehottaa tutkimaan luontoa ja kristinuskon vaikutuksesta meille ylipäätään on moderni tiede, jota uusateistit niin paljon rakastavat. Tässä luvussa osansa Lennoxin kritiikistä saa Stephen Hawking. Multiversumiteoria vilahtaa myös näillä sivuilla ja yksi kirjan hauskimmista lauseista esitetään juuri siitä (s. 52): ”Minun tekee mieli lisätä, että usko Jumalaan vaikuttaa äärettömän paljon järkevämmältä vaihtoehdolta, jos sen sijasta pitäisi uskoa, että kaikki mahdolliset maailmankaikkeudet ovat olemassa – sekin maailmankaikkeus, jossa Richard Dawkins on Canteburyn arkkipiispa, Christopher Hitchens paavi ja Billy Graham on juuri äänestetty vuoden ateistiksi!”

Loppuluvun verran Lennox selittää mitä usko tarkoittaa. Uusateistit ovat vääntäneet kaiken uskon sokeaksi uskoksi. Tätä usko ei ainakaan Raamatussa ole.

Luvussa 2 Lennox käsittelee aihetta ”Onko uskonto myrkyllistä?”. Hän kiinnittää huomionsa lähinnä kahteen asiaan. Ensinnäkin hän osoittaa sen äärettömän vakavan (ja lapsellisen) asian, että uusateistit niputtavat (Sam Harrista lukuunottamatta) kaikki uskonnot samaan nippuun. Ja tämä on käsittämätöntä. He eivät kuitenkaan halua, että heidät laitetaan samaan nippuun Stalinin, Maon ja Pol Potin kanssa. Lennox myös osoittaa sen yksinkertaisen tosiasian, että yhtäkään kristittyjen tekemää väkivallantekoa ei voida yhdistää itse Jeesuksen opetuksiin. Minä voisin ryöstää pankin Jeesuksen (tai kenen tahansa) nimessä, mutta se ei ole sama asia kuin se, että tämä henkilö on käskenyt tekemään niin.

Toiseksi on käsittämätöntä, miten esim. Dawkins ohittaa kaiken sen hyvän mitä kristinusko on tuonut mukanaan. Tapio Puolimatkan ”Uskon ja tiedon aarteet Kristuksessa” argumentoi 500 sivun verran tästä asiasta, joten ei siitä sen enempää tässä. 

Luku päättyy suoraan David Berlinskin lainaukseen: ”Kuka oikein langetti kärsivän ihmiskunnan niskaan myrkkykaasun, piikkilangan, räjähteet, rodunjalostuskokeet, Zyklon B:n kaavan, raskaan tykistön, näennäistieteelliset perustelut joukkomurhille, rypälepommit, hyökkäyssukellusveneet, napalmin, mannertenväliset ballistiset ohjukset, sotilaalliset avaruusasemat ja ydinaseet? Sikäli kuin muisti pelaa, se ei ollut Vatikaani.”

Luku 3 kääntää luvun 2 kysymyksen päälaelleen: ”Onko ateismi myrkyllistä?” Hän toteaa, että Dawkinsin lause ”ei ole vähäisintäkään todistetta että ateismi ajaisi ihmisiä järjestelmällisesti tekemään pahaa toisilleen” kertoo enemmän hänestä itsestään kuin historiasta. Kommunistiset vallanpitäjät ovat vastuussa miltei 100 miljoonasta ihmishengestä, pelkästään viime vuosisadalta. Dawkins on myös sanonut, että maailmassa ei ole ainoatakaan ateistia, joka ajaisi puskutraktorilla kumoon Mekan, Yorkin tuomiokirkon tai Notre Damen. Voi olla, että puskutraktoria ei käytetty, mutta Stalin hankkiutui eroon 54 000 kirkkorakennuksesta. Lennox myös kysyy, ovatko uusateistit istuneet Lennoxin tavoin 13-vuotiaan tytön kanssa samassa pöydässä kuuntelemassa hänen valitustaan siitä, että hän ei voi mennä kouluun, koska ei halua vannoa julkisesti uskollisuuttaan ateismille. 

Uskontoa on yritetty tuhota historiankuluessa ennenkin, mutta tuloksena on ollut vain se, että on tuhottu ihmisiä.

Luku 4. Uusateistit heittävät mielellään Jumalan menemään, mutta samassa rytäkässä he sahaavatkin sen moraalioksan, jolla he itsekin istuvat. Fjodor Dostojevskin lause ”jos Jumalaa ei ole, kaikki on sallittua” on ainoa älyllinen johtopäätös. Dawkins on itse kirjoittanut kuuluisat lauseensa: ”Pohjimmiltaan ei ole suunnitelmaa, ei tarkoitusta, ei pahaa eikä hyvää, ei mitään muuta kuin tarkoitukseton yhdentekevyys - - Me olemme koneita, jotka monistavat DNA:ta - - Se on jokaisen elävän olennon ainoa syy olla olemassa. ”Dawkins ei todellisuudessa usko itsekään tähän. Ei ainakaan käyttäytymisensä perusteella. Lennox joka tapauksessa perustelee sen ainoan johtopäätöksen, joka moraalille seuraa ilman Jumalaa. Se hajoaa sekasotkuksi.

Luku 5 ”Onko Raamatun Jumala hirmuvaltias” alkaa toteamuksella, että uusateistisen herjaukset Raamatun Jumalaa vastaan eivät ole päteviä, koska heillä ei ole mitään älyllistä perustaa heidän moraalilleen, kuten Lennox luvussa 4 osoitti. Olisi siis mahdollista ohittaa koko asia. Ongelma on vain siinä, että heidän kritiikkinsä vetoaa moniin ihmisiin ja se vaikuttaa pätevältä sen yhteisen moraalin valossa, joka meillä kaikilla on Jumalan kuvaksi luotuina olentoina – uskoimme me Häneen tai emme.

Lennox käy lyhyesti ja ytimekkäästi läpi Dawkinsin muodostamat uudet 10 käskyä ja osoittaa, että ne perustuvat edelleen pitkälti Raamatun opetuksiin. Tämä on hiukan hupaisaa, koska Dawkins kirjoitti Jumalharha-kirjassaan, että "kukaan ei ota moraaliaan Raamatusta".

Lennox käy taidokkaasti läpi 5.Mooseksen kirjan tapahtumia ja osoittaa, että kanaanin maan valloituksen kohdalla on otettava huomioon useita eri seikkoja, jotka osoittavat, että asia ei ole aivan niin yksinkertainen (voit lukea argumentit ostamalla kirjan). Luvussa Lennox myös keskittyy legendaariseen pahuuden ongelmaan ja huomauttaa, että uusateistit ovat itse asiassa pahentaneet tilannetta heittämällä Jumalan menemään. Pahuus ja kärsimys on edelleen olemassa (näin ihmiset kokevat, vaikka ateismi ei pahuutta voi älyllisesti perustellakaan), mutta Jumala, joka toisi asiaan toivon, on poissa.

Luku 6 käsittelee Jeesuksen sovituskuolemaa ja sitä onko se vastenmielistä. Lennox osoittaa kohta kohdalta, että ymmärrettyämme sairauden vakavuuden, me ymmärrämme paremmin lääkkeen tehokkuuden tai arvon. Aivokasvaintakaan ei voi hoitaa buranalla. Kristinusko tarjoaa realistisen analyysin sekä ihmisen tilasta että sen ratkaisusta. Ateismi ei tarjoa kumpaakaan. Arkielämä osoittaa, että kukaan meistä ”ei vain anna anteeksi” kun me kohtaamme suurta vääryyttä. Äiti, jonka lapsen yli rattijuoppo ajaa, ei ”vain anna anteeksi” rattijuopolle. Anteeksiantamukseen liittyy olennaisesti hinta. Tässä on tiivistettynä luvun 6 huomio.

Luku 7 rakentaa siltaa lukuun 8, koska se käsittelee ihmeiden mahdollisuutta. Tuttuun tapaan ihmekeskustelussa, David Hume saa melko suuresti huomiota. Lennox osoittaa monelta huomaamatta jääneen ongelman Humen ajattelussa. Yksi luonnontieteen vaikuttavimmista asioista on ollut löytää lainalaisuudet, jotka hallitsevat maailmankaikkeuden toimintaa. Hume on itsensä kanssa silmiinpistävästi ristiriidassa. Hän ottaa esimerkiksi biljardipallon, joka törmää toiseen palloon ja toinen pallo lähtee liikkeelle. Hänen mukaansa tämä syy-seuraussuhde on vain ajatuksissamme. Jos siis tuhannet ovat kuolleet (ja tulevat kuolemaan) keuhkosyöpään vuosien savukkeiden polttamisen jälkeen, emme voi todistaa mitään syy-seuraussuhdetta savukkeella ja keuhkosyövällä. Mutta tällainen näkemys vie pohjan koko tieteeltä! Ongelma on siinä, että Hume kääntää ihmeiden kohdalla takkinsa. Hän sanoo, että luonnon yhdenmukaisuutta ei voi näyttää toteen, mutta samaan hengenvetoon hän kumoaa ihmeet, koska ne rikkovat luonnon yhdenmukaisuutta. Niinpä hänen argumenttinsa kumoaa itse itsensä. 

Lopulta on niin, että vain usko Jumalaan antaa meille mahdollisuuden uskoa johdonmukaisesti luonnon yhdenmukaisuuteen. Joka tapauksessa Lennox osoittaa, että tiede ei sulje pois ihmeitä. Jos Jumalaa ei ole olemassa, silloin ihmeet ovat todellinen ongelma. 

Luku 8 käsittelee Jeesuksen ylösnousemusta ja se on kirjan pisin luku. Lennox huomauttaa heti alkuun, millainen vaikutus Bertrand Russelilla on uusateisteihin. Russelin vastaus kysymykseen ”mitä sanot jos Jumala kysyy sinulta kuoleman jälkeen: miksi et uskonut?” olisi ”ei ollut riittävästi todisteita”. Lennox kuitenkin ihmettelee sitä, että kun uusateisteille tarjotaan todisteita, he kieltäytyvät tutkimasta niitä.

Lennox luki aikoinaan Russelin kuuluisan kirjan ”Why I am not a Christian” ja odotti saavansa huolellisesti kollattuja (läpikäytyjä) tutkimuksia ja todisteiden punnitsemista. Kirja oli kaikkea muuta. Hyvä esimerkki on Russelin väite, ettei Jeesusta ehkä ollut edes olemassa. Tämän tasoinen väite paljastaa hänen yltiöpäisen skeptisen suhtautumisen historiaan. Lennox lainaa Jeesus-tutkijoiden yläpäästä tutkijoita kuten Ed Sandersia, Christopher Tuckettia ja Gerd Theisseniä, jotka tekevät historankirjoituksista sen johtopäätöksen, että kaikki Jeesuksen elämän pääkohdat ovat historiallisesti kyseenalaistamattomia (historiantutkimismetodeilla mitattuna). Jos esimerkiksi kolme suurta historiankirjoittajaa kuten Josefus, Tacitus ja Mara bar Sarapion mainitsevat Jeesuksesta itsenäisesti eri asioita, on käsittämätöntä, että myytti ”Jeesus ei ollut historiallinen” henkilö elää niin voimakkaasti uusateistien (ja ikävä kyllä Matti Meikäläisten) keskuudessa. Jos uusateisteistit puhuvat niin kovasti tieteellisen tutkimuksen puolesta, niin miksi tämä asia unohtuu heti kun siirrytään historiaan?

Lennox esittelee nopeasti Uuden testamentin käsikirjoitusten todistusvoiman. Monet suhtautuvat yltiöpäisellä skeptisyydellä UT:n tekstiin, mutta tässä on ongelma. Jos joku haluaa johdonmukaisesti lähteä epäilemään kaikkia antiikin teoksia, niin näin voi vapaasti tehdä. Mutta sen perusteella mitä me tiedämme antiikin tekstien vertailusta, Uusi testamentti odottaa jonossa viimeisenä (harvaa kuitenkin kiinnostaa muut antiikin teokset)! En lähde listaamaan tähän tarkempia yksityiskohtia, mutta a) keskimääräisesti UT:n käsikirjoituksilla on takanaan tuhatkertainen määrä kopioita kuin muilla tuon ajan teksteillä ja b) aika varhaisimmista käsikirjoituksista itse tapahtumiin ovat omaaluokkaansa muihin antiikin dokumentteihin verrattuna. Lennox lainaa sellaisia historioitsijoita kuten William Ramsay, Colin Hemer ja Sherwin-White kun hän osoittaa esimerkiksi evankelista Luukkaan äärettömän tarkaksi historian kirjoittajaksi.

Jeesuksen ylösnousemusta Lennox argumentoi ihastuttavan tuoreella tavalla –ainakin niiden silmissä, jotka ovat lukeneet vain kuivia artikkeleita aiheesta. Hän onnistuu tuomaan monia uusia näköaloja myös minulle ja tämä oli kuitenkin kirjan aiheista se, johon olen itse eniten perehtynyt (tämä voi tietysti kertoa vain minun aiheeseen perehtymisen heikkoudesta). Hän myös listaa neljä David Humen esittämää vaatimusta, joita silminnäkijöitä kohtaan on sovellettava. Lopputulos on, että UT:n silminnäkijät selviytyvät Humen testistä hyvin.

Lennox toteaa, että lukija on voinut huomata, että uusateisteihin ei ole juuri tässä luvussa viitattu. Syy on ilmeinen. Huolimatta kaikista leuhkituista mielenkiinnoista todisteita kohtaan, heidän kirjoituksissaan ei ole mitään, mikä osoittaisi vakavaa perehtymistä tämän aiheen argumentteihin.

Kirja loppuu (tahallisen ironisesti?) siihen, mistä Dawkinsin Jumalharha-kirja alkaa: puutarhaan. Dawkins toteaa, että eikö riitä, että näkee kauniin puutarhan? Miksi täytyy uskoa, että sen pohjalla on vieläpä keijukaisiakin? Lennox kysyy, että jos jos Dawkins näkee kauniin puutarhan, niin eikö hän näe lainkaan puutarhuria? Me tiedämme, että puutarhat eroavat raa'asta luonnosta juuri älyllisen toiminnan (puutarhurin) osalta. 2000 vuotta sitten eräs Maria-niminen henkilö oli juuri puutarhassa itkemässä. Hänelle rakas mieshenkilö oli juuri kuollut ristillä ja hänet oli haudattu puutarhassa sijaitsevaan hautaan. Kun hän kuuli sanan ”Maria”, hän ymmärsi, että koko luomakunnan herra oli noussut kuolleista.

Ero kristityillä ja ateisteilla on ainakin tässä: Ateistien kertomus tulee varmuudella päättymään hautaan, mutta kristinusko saa alkunsa haudasta – tyhjästä haudasta.   

Lennox tullaan varmasti jatkossa muistamaan erityisesti lauseestaan, jolla hän vastasi Stephen Hawkingille. Hawking sanoi: "Taivas on satu sellaisia ihmisiä varten, jotka pelkäävät pimeää." Lennox vastasi: "Ateismi on satu sellaisia ihmisiä varten, jotka pelkäävät valoa." Ja hän perustelee väitteensä, mielestäni hyvin. 

Koska objektiivisuuden nimessä kirjaesittelyssä täytyy olla aina myös jotain negatiivista sanottavaa, niin tässä se tulee. Viiteosasto oli sijoitettu kirjan loppuun! Henkilökohtaisesti en tykkää lukea kirjoja, joissa sormi täytyy olla jatkuvasti takasivuilla viitteiden tarkistamiseksi. Olisi mukavampi jos ne kulkisivat jouhevasti sivujen alareunassa. Mutta ne, jotka ovat niitä kirjoja kirjoittaneet, voivat tietää tähän järkeviä syitä. No niin, tulipa annettua myös negatiivista palautetta. 

Jos lukija on kiinnostunut kristillisestä apologetiikasta tai sekaantunut uusateistien kirjallisuuteen tai haluaa tietää, mistä kristinuskossa on kyse, tämä kirja kannattaa hankkia! Amen.

Siiantappoase

Sinä yönä roihu nousi taivaisiin  ja hopeiset veitset välähtivät iskiessään tuoreeseen suomenlahden siikaan. Maailman lehdistö järkyttyi, kun tuulipukuihin, ristiriipuksiin ja kommandopipoihin sonnustautunut terroristijoukko valtasi Töölöläisen kalakaupan ja alkoi polttamaan kaloja roviolla virsiä veisaten. Terrorismi oli iskenyt lintukotoon.

Kaikki alkoi siitä, kun eräs Helsinkiläinen rukouspiiri teki havainnon - moni teologiaa opiskelemaan lähtenyt palasi sieltä tuoden mukanaan outoja, heille tuntemattomia oppeja, tai jopa uskonsa menettäneenä! Sillä totta kai he olivat ymmärtäneet raamatun oikein - tavu kerrallaan vain eteenpäin, isiensä perinnäissääntöjä noudattaen - joten palaajien opit eivät voineet olla oikeita!

Rukouspiiri löi päänsä yhteen, ja totesi, että tämän täytyy johtua raamattukoulusta. Myös sen, että vielä useampi vastaavan ikäinen ihminen, joka ei opiskele teologiaa, luopuu uskostaan, täytyi olla näiden ihmisten turmiollista vaikutusta, heidän suljettujen ovien takana kokoontuvien salaseurojensa aikaansaannosta! Mutta tämä hapatus meni vielä pidemmälle - he havaitsivat myös, että paitsi teologia, myös opiskelu yleensä tuotti usein uskostaan luopuneita! Tulos oli selvä - opiskelu ja kirjaviisaus oli paholaisen juoni, salaliitto kaiken hyvän tuhoamiseksi, opiskelleen eliitin hyvävelikerho!!

Tämän uuden totuuden valossa ryhmä alkoi lukemaan raamattuaan uudella tavalla - he jättivät pois Paavalin ja Luukkaan teokset, jotka oppineisuus oli selkeästi pilannut, ja kylvettivät itseään Pietarin kiivaudessa puolustaa uskoaan, imivät itseensä hänen rustiikkisen, ukkosen lailla jylisevän retoriikkansa. Lopulta heille tuli ilmestys, joka paljasti ongelman todellisen syyn, tämän krisittyjen sieluja kuristavan köynnöksen juuren: Norjalaiset.

Norjalaiset ovat kautta aikain täyttäneet Suomalaisten, ja muidenkin, pöydät kalalla - ja kalahan tunnetusti parantaa aivotoimintaa! Jos tästä opiskeluvillityksestä haluttiin eroon, tuli iskeä sen ytimeen - koulutus oli vain liiallisen aivojen käytön seuraus, ja uskoa vahingoittava! Jos vain ihmiset söisivät vähemmän kalaa, kenenkään mieleen ei tulisi kyseenalaistaa saarnaajien oppeja, ja usko kukoistaisi! Siispä he suunnittelivat, miten vapauttaisivat Suomen Siionin tästä taakasta, ostivat tuliterät fileerausveitset ja terästivät mielensä koitokseen. Ja sinä yönä roihu nousi taivaisiin.

Musiikin voima

Tietänemme kaikki, miten voimakas vaikutus musiikilla on ihmiseen. Jokaisella on varmaan niitä lauluja, jotka assosioidaan hyviin ja ihaniin muistoihin, ja niitä lauluja, joita kuunnellessa ei mieliala kohoa maksimilukemiinsa. Musiikki on erinomainen portti nostalgiaan.

Juurikin tästä syystä olin pari viikkoa sitten No Man’s Bandin jäähyväiskeikalla Jyväskylän Lutakossa. Monet biisit assosioituivat pitkäaikaismuistissani mukavasti angstisiin teinivuosiini (joista ei lopulta ole lainkaan pitkä aika), ja päätin mennä fiilistelemään ”vanhoja” aikoja vielä viimeisen kerran.

En suinkaan ollut ainut, vaan keikka taisi olla tungoksesta päätellen loppuunmyyty. Arvioni mukaan yleisö koostui enimmäkseen n. kolmekymppisistä miehistä, jotka lauloivat (karjuivat/huusivat/tms.) ahkerasti mukana. Yksi NMB:n esittämistä lauluista oli heidän varhaisesta tuotannostaan kipale nimeltä Risti, jonka kertosäkeessä lauletaan: ”Ristin luota aloittaa, voit aina uudestaan. Veri tuo sinut parantaa, veri viaton se puhdistaa. Viaton uhrikaritsa, syyttömänä sinun puolesta. Golgatalla ristiinnaulittiin, jotta sinä, sinä eläisit.” Ja yleisöhän karjui täysillä messissä.

Tässä vaiheessa tiirailin ympärilleni (itsehän en osannut tämän biisin sanoja), ja mietin että noinkohan tämän bändin kuulijakunta pelkästään uskovista koostuu, vaikka laulun sanat tässä kohdin ovat varsin vakaumukselliset. Ja toivottavasti ei koostukaan, sillä ehkä juuri näillä lauluilla tavoitetaan ne ihmiset, joihin perinteinen kirkkopoppi tai virret eivät iske. Asiaa makusteltuani oivalsin, että moninaiset ovat Herran keinot levittää Sanaansa. Kyllä täytyy ihmiselle puhua sitä kieltä mitä hän ymmärtää, ja siksi meitä on niin monenlaisia, että voidaan kohdata kaikenlaisia ihmisiä. Jos evankeliumi menee parhaiten perille rennosti karjumalla, on jees että on niitä, jotka ilosanomaa sillä volyymillä levittävät.

Etenin ajatuksissani omaan musiikkimakuuni, joka tosiaan on jokseenkin laaja. Henkilökohtaisen näkemykseni mukaan reggaehenkinen Katajainen Kansa on ollut parhaita bändejä suomalaisen hengellisen musiikin saralla viime vuosina, niin iskee meikäläiseen se leppoinen rytmi. Jo pelkästään lähipiirini perusteella tiedän silti, että kaikkia se ei miellytä. Ihmiset ovat erilaisia, ja aina joku asia kolahtaa toiselle, mutta toiselle ei. Olisi sangen tylsää jos kaikki pitäisivät samoista jutuista. 

Vaikka musiikki ei aina olisi suoraan ns. hengellistä kirkkokamaa, voi rivien väliin ujuttaa helposti yhtä sun toista sanomaa. Tällaisia muusikoita Suomestakin löytyy ja mikä parasta, he eivät aina edusta samaa genreä. Tähän väliin kirjoitan esimerkkinä sellaiset nimet kuin Juha Tapio ja Ruudolf. Uskallan väittää että heidän kipaleensa ovat saaneet jokusen ihmisen pohtimaan tätä elämää vähän pintaa syvemmältä. 

Kirjava musiikkivalikoima on yksi niistä monista rikkauksista joita meille on annettu. On ilahduttavaa huomata kuinka erilaisia, vaikkakin saman Jumalan tekosia, me olemme. Ei siis kannata kadehtia toisten saavutuksia, eikä vähätellä omaa pystymistään. Jokaisella meistä on eri tehtävät. 

- Katri Liukko