Revolution - mikä?

torstai 30. huhtikuuta 2015

"Kuka sä olet mua tuomitsemaan?"


Päivän sana on suvaitsevaisuus, ja en usko, että tämä on mennyt keneltäkään ohi. Muinoin suvaitseminen tarkoitti sitä, että huomioidaan ja hyväksytään eri tavalla uskovan/ajattelevan näkemykset ilman henkistä tai fyysistä mukilointia. Tänään suvaitsevaisuus tuntuu tarkoittavan sitä, että kaikkia uskomuksia ja ajatuksia syleillään kuin ne olisivat omia. Suvaitsevaisuus tuntuu olevan sitä, että kaikki ovat yhtä oikeassa kaikesta. Suvaitsevaisuus ajaa yleensä meidät pohtimaan siis myös totuutta, oikeaa ja väärää. Tällä hetkellä moni kannattaa relativismia (suvaitsevaisuuden siskoa) eli sitä, että kaikki on suhteellista: uskomukset ovat yhtä oikeita ja jokainen voi itse päättää mikä on oikein ja mikä väärin. Heti, kun sanot, että sinä tiedät totuuden, olet mäntti, suvaitsematon juntti. Kristityillä on välillä hieman ahtaat olot, koska kristinusko todella sanoo, että on vain yksi totuus ja se on Raamatun sanoma. En itse toki kulje kaduilla ja huutele moraaliohjeita, mutta mikäli uskostani ja oikeasta ja väärästä tulee puhetta, lämpötila laskee usein muutamia asteita. ”Kuka sä olet sanomaan mulle mitään ja tuomitsemaan!”

Onko siis olemassa oikeaa ja väärää, ja nyt kun kysyn näin, tarkoitan absoluuttista oikeaa ja väärää, absoluuttista totuutta. Sellaista, joka on olemassa riippumatta ihmisten mielipiteistä. Koska jos on, niin silloin me voimme sanoa, että joku asia on väärin. 


Lähde: Googlen kuvahaku

Luin kirjasta nimeltä ”EthiX” hyvän kertomuksen:

Yhtenä iltapäivänä professori J. P. Moreland kertoi Jeesuksesta erään yliopiston oppilaalle.

Tuo oppilas vastasi: ”Se, mikä on totta sinulle, olkoon. Mutta mikä on totta minulle on totta minulle, ja jos joku uskomus toimii sinulle, olkoon niin ja hienoahan se on. Mutta älä tule tuputtamaan tai pakota sinun uskomuksiasi minun elämääni. Kaikki on relativistista.”

J. P. tiesi, että jos hän päästäisi oppilaan noin vain matkaan, häneltä jäisi tärkeä oppitunti oppimatta. Tämä oppilas ei voisi koskaan ymmärtää sellaista asiaa kuin synti, joka on yksi tärkeä kristinuskon perusasia. Jos ei ole olemassa absoluuttista totuutta, joka määrittelee synnin, ja ihminen ei ymmärrä tehneensä syntiä, silloin pelastustakaan ei tarvita. Joten J. P. kiitti oppilasta tämän ajasta ja pakkasi tavaransa. Mutta matkalla luokasta ulos, hän nappasi oppilaan stereot mukaansa.

”Hei haloo, mitä sä teet?” oppilas huusi kun huomasi, mitä J. P. oli juuri tehnyt.

”Mikä sinua vaivaa?” J. P. vastasi, ”onko sinulla vikaa näössä? Jos et huomaa, niin kävelen luokasta ulos stereoidesi kanssa.”

”Et voi tehdä niin”, oppilas vastasi.


”Noh”, J. P. sanoi, ”koska nostan painoja punttisalilla ja juoksen säännöllisesti, kyllähän minä voin tehdä niin ja vielä ilman apua. Mutta ehkäpä tarkoititkin sanoa, että minun
ei saisi tai pitäisi tehdä niin, koska tuo on varastamista? Tietenkään et voinut tarkoittaa tätä, nyt kun muistelen meidän aikaisempaa keskusteluamme. Mielestäni on ihan OK varastaa stereot, jos se auttaa henkilön omaa jumalanpalveluselämää, ja minä puolestani voisin kyllä tarvita stereoita kuunnellakseni vähän kristillistä musiikkia aamuhartauksissani. Mutta hei, en kyllä koskaan voisi tuputtaa omia näkemyksiäni sinulle, koska sinähän sanoit, että kaikki on relativistista ja meidän ei pitäisi pakottaa toisia vastaanottamaan uskomuksiamme. Mutta et kai sinä nyt aio pakottaa minua uskomaan kuten sinä, eli että stereoidesi varastaminen on väärin, ethän?”

Oppilas tajusi äkkiä oman epäjohdonmukaisen ajattelunsa. Hän ei voinut estää J. P.:tä, koska ”kaikkihan on relativistista”.


Jotkut pakittavat ja tunnustavat, että on olemassa asioita, jotka ovat väärin kulttuurista riippumatta. Osa tunnustaa Jumalankin olemassaolon (itseasiassa oikea ja väärä ovat mahdottomia asioita ilman Jumalaa). Mutta kun omat teot otetaan suurennuslasin alle, alkaa ahdistaa ja tiuskaistaan, että ”Jeesuskin sanoi, ettei saa tuomita!” Tällä viitataan Matt. 7:1-5:een:

"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan. Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Kuinka voit sanoa veljellesi: 'Annapa kun otan roskan silmästäsi', kun omassa silmässäsi on hirsi? Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.”


On syytä pysähtyä ja miettiä, mitä Jeesus oikeastaan tässä tarkoittaa, koska vaikka Jeesus kielsi tuomitsemisen, hän itse tuomitsi ihmisiä, mm. fariseuksia (Matt. 23). Kielto ei voi olla ehdoton, koska muuten Jeesus olisi rikkonut omaa opetustaan vastaan. Lisäksi jakeissa Matt. 18:15-17 Jeesus ohjeistaa miten nuhdella syntiä tekeviä. Tuomitsemiskielto ei siis voi tarkoittaa sitä, että me emme puutu vääryyksiin, joita toiset tekevät. On otettava myös huomioon missä tämä ”älkää tuomitko” -lause esiintyy, eli ottaa huomioon koko puheenpätkä eikä vain napsia yhtä lausetta erilleen asiayhteydestä. Kun luemme koko rimpsun (lainattu yllä) huomaamme, että Jeesus kieltää henkilöä, jolla on omassa silmässään hirsi, tuomitsemasta henkilöä, jolla on silmässään roska. Jeesus puuttuu siis tekopyhyyteen, jossa toisten ihmisten syntejä etsitään väärällä asenteella ja tuomitsemiseen sovelletaan eri kriteerejä kuin oman elämän tarkkailuun. Ongelma ei ole siinä, että henkilö sanoo, että joku tekee väärin, vaan siinä, että hän ei sovella itseensä samoja kriteerejä, joita hän käyttää kun arvioi toisten käytöstä.

Lähde: Googlen kuvahaku

Ja itseasiassa ”älä tuomitse!” on lausahdus, joka ajaa toisen ihmisen nurkkaan. Kun ihmiset, joiden mielestä kaikki uskomukset ovat samalla viivalla ja joiden mielestä kukaan ei saa tuomita toista sanovat, että ”älä tuomitse”, he itseasiassa antavat itse moraalisen tuomion. He ikään kuin sanovat, että ”olet väärässä, kun tuomitset” ja näin antavat itse tuomion; heidän mielestä sinä olet väärässä ja he ovat oikeassa. Ja jos puhutaan vielä heistä, joiden mukaan absoluuttista totuutta ei ole: kun joku sanoo, että ei ole yhtä ainoaa oikeaa totuutta, toisin sanoen, että ei ole olemassa absoluuttista totuutta, hän sanoo, että hän itseasiassa tietää totuuden. Hänen absoluuttinen totuutensa on se, ettei ole olemassa totuutta, ja hän yrittävät pakottaa kaikki muutkin uskomaan kuten hän uskoo.

Jotkut sanovat, että totuus, oikea ja väärä on se, mitä laki sanoo. Valitettavasti laki on ihmisten tekemä ja se muuttuu ajan kuluessa. Jos meillä ei ole jotakin absoluuttista, ihmisistä riippumatonta ohjenuoraa siitä, mikä on totta ja mikä on oikein, sellaisilta asioilta kuin oikeudenmukaisuus, hyvyys ja rakkauden teot menee pohja. Jos ei ole absoluuttista oikeaa ja väärää, raiskaamisen vääryys on vain mielipideasia, jonka jokainen voi päättää itse. Samoin murha, valehtelu, varastaminen jne.

Ei ole varmastikaan vaikea arvata, mitä sanon seuraavaksi: jos Jumala on olemassa, on olemassa absoluuttinen totuuskin. Ja silloin raiskaaminen, murha, varastaminen, valehteleminen, pettäminen, väkivalta ja muu synnin tekeminen on väärin aina ja kaikkialla. Oikeudenmukaisuudella on perusta.

Se, että minä kristittynä uskon, että on todella olemassa absoluuttinen totuus ja on olemassa asioita, jotka ovat oikein ja väärin (ihmisten mielipiteistä riippumatta; me emme päätä sitä mikä on oikein ja väärin, vaan Jumala), ei tarkoita sitä, että minä en voisi kunnioittaa toisia tai olla heidän ystävänsä. Mielestäni monikulttuurisessa yhteiskunnassa pitäisi opettaa olemaan ystävällinen toisille erilaisista uskomuksista huolimatta, ja uskon, että tähän on yritetty pyrkiä, mutta monet ”suvaitsevaisuuspiirit” sortuvat siihen, että he yrittävät laittaa ihmisiä koneeseen, joka monistaa yhdenlaisia ihmisiä. Tarkoitan tällä sitä, että he yrittävät pakottaa kaikkia uskomaan kuten he, eli että kaikki uskomukset ovat samanarvoisia. Ongelma on siinä, että he ovat tällöin itsensä kanssa ristiriidassa — suvaitsevaisuus ei ole enää suvaitsevaisuutta siinä mielessä, kuin he itse julistavat sen olevan. Minä en usko, että kaikki uskomukset ovat samanarvoisia, ja oletan, että saan rohkeasti ja vapaasti uskoa, että on olemassa absoluuttinen totuus ja kristinusko on se ainoa usko, joka on totta ja pelastaa.


Peace ja hyvää vappua! :)

Sara

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

John Lennox - Tähtäimessä Jumala

John Lennox toimii Oxfordin yliopiston matematiikan professorina. Hänen uusin kirjansa on kristillistä apologetiikkaa, eli sen puolustamista, selventämistä ja oikeaksi osoittamista. Kirja julkaistiin hänen Suomen vierailunsa kunniaksi, kun hän kävi debatoimassa Helsingissä huhtikuussa 2014.

Lennox mainitsee kirjan alussa uusateistien neljä ratsumiestä: Richard Dawkins, Christopher Hitchens, Daniel Dennet ja Sam Harris. Lennox on debatoinut kahdesti Dawkinsin kanssa ja kahdesti Hitchensin kanssa. Muita väittelyitä hän on käynyt mm. Victor Stengerin ja Peter Atkinsonin kanssa. Nämä debatit ovat yksi motivaation lähde hänen kirjalleen, jossa hän argumentoi tarkemmin kristinuskon totuuden puolesta. Uusateistit ovat ottaneet tähtäimeensä Jumalan ja tässä kirjassa Lennox ottaa tähtäimeensä uusateistit. Suurisuisin kohde on Dawkins, hyvänä toisena tulee Hitchens.

Luvun 1 otsikko on ”Ovatko Jumala ja usko järjen ja tieteen vihollisia?” Lennox osoittaa ytimekkäästi, että Raamattu nimenomaan kehottaa tutkimaan luontoa ja kristinuskon vaikutuksesta meille ylipäätään on moderni tiede, jota uusateistit niin paljon rakastavat. Tässä luvussa osansa Lennoxin kritiikistä saa Stephen Hawking. Multiversumiteoria vilahtaa myös näillä sivuilla ja yksi kirjan hauskimmista lauseista esitetään juuri siitä (s. 52): ”Minun tekee mieli lisätä, että usko Jumalaan vaikuttaa äärettömän paljon järkevämmältä vaihtoehdolta, jos sen sijasta pitäisi uskoa, että kaikki mahdolliset maailmankaikkeudet ovat olemassa – sekin maailmankaikkeus, jossa Richard Dawkins on Canteburyn arkkipiispa, Christopher Hitchens paavi ja Billy Graham on juuri äänestetty vuoden ateistiksi!”

Loppuluvun verran Lennox selittää mitä usko tarkoittaa. Uusateistit ovat vääntäneet kaiken uskon sokeaksi uskoksi. Tätä usko ei ainakaan Raamatussa ole.

Luvussa 2 Lennox käsittelee aihetta ”Onko uskonto myrkyllistä?”. Hän kiinnittää huomionsa lähinnä kahteen asiaan. Ensinnäkin hän osoittaa sen äärettömän vakavan (ja lapsellisen) asian, että uusateistit niputtavat (Sam Harrista lukuunottamatta) kaikki uskonnot samaan nippuun. Ja tämä on käsittämätöntä. He eivät kuitenkaan halua, että heidät laitetaan samaan nippuun Stalinin, Maon ja Pol Potin kanssa. Lennox myös osoittaa sen yksinkertaisen tosiasian, että yhtäkään kristittyjen tekemää väkivallantekoa ei voida yhdistää itse Jeesuksen opetuksiin. Minä voisin ryöstää pankin Jeesuksen (tai kenen tahansa) nimessä, mutta se ei ole sama asia kuin se, että tämä henkilö on käskenyt tekemään niin.

Toiseksi on käsittämätöntä, miten esim. Dawkins ohittaa kaiken sen hyvän mitä kristinusko on tuonut mukanaan. Tapio Puolimatkan ”Uskon ja tiedon aarteet Kristuksessa” argumentoi 500 sivun verran tästä asiasta, joten ei siitä sen enempää tässä. 

Luku päättyy suoraan David Berlinskin lainaukseen: ”Kuka oikein langetti kärsivän ihmiskunnan niskaan myrkkykaasun, piikkilangan, räjähteet, rodunjalostuskokeet, Zyklon B:n kaavan, raskaan tykistön, näennäistieteelliset perustelut joukkomurhille, rypälepommit, hyökkäyssukellusveneet, napalmin, mannertenväliset ballistiset ohjukset, sotilaalliset avaruusasemat ja ydinaseet? Sikäli kuin muisti pelaa, se ei ollut Vatikaani.”

Luku 3 kääntää luvun 2 kysymyksen päälaelleen: ”Onko ateismi myrkyllistä?” Hän toteaa, että Dawkinsin lause ”ei ole vähäisintäkään todistetta että ateismi ajaisi ihmisiä järjestelmällisesti tekemään pahaa toisilleen” kertoo enemmän hänestä itsestään kuin historiasta. Kommunistiset vallanpitäjät ovat vastuussa miltei 100 miljoonasta ihmishengestä, pelkästään viime vuosisadalta. Dawkins on myös sanonut, että maailmassa ei ole ainoatakaan ateistia, joka ajaisi puskutraktorilla kumoon Mekan, Yorkin tuomiokirkon tai Notre Damen. Voi olla, että puskutraktoria ei käytetty, mutta Stalin hankkiutui eroon 54 000 kirkkorakennuksesta. Lennox myös kysyy, ovatko uusateistit istuneet Lennoxin tavoin 13-vuotiaan tytön kanssa samassa pöydässä kuuntelemassa hänen valitustaan siitä, että hän ei voi mennä kouluun, koska ei halua vannoa julkisesti uskollisuuttaan ateismille. 

Uskontoa on yritetty tuhota historiankuluessa ennenkin, mutta tuloksena on ollut vain se, että on tuhottu ihmisiä.

Luku 4. Uusateistit heittävät mielellään Jumalan menemään, mutta samassa rytäkässä he sahaavatkin sen moraalioksan, jolla he itsekin istuvat. Fjodor Dostojevskin lause ”jos Jumalaa ei ole, kaikki on sallittua” on ainoa älyllinen johtopäätös. Dawkins on itse kirjoittanut kuuluisat lauseensa: ”Pohjimmiltaan ei ole suunnitelmaa, ei tarkoitusta, ei pahaa eikä hyvää, ei mitään muuta kuin tarkoitukseton yhdentekevyys - - Me olemme koneita, jotka monistavat DNA:ta - - Se on jokaisen elävän olennon ainoa syy olla olemassa. ”Dawkins ei todellisuudessa usko itsekään tähän. Ei ainakaan käyttäytymisensä perusteella. Lennox joka tapauksessa perustelee sen ainoan johtopäätöksen, joka moraalille seuraa ilman Jumalaa. Se hajoaa sekasotkuksi.

Luku 5 ”Onko Raamatun Jumala hirmuvaltias” alkaa toteamuksella, että uusateistisen herjaukset Raamatun Jumalaa vastaan eivät ole päteviä, koska heillä ei ole mitään älyllistä perustaa heidän moraalilleen, kuten Lennox luvussa 4 osoitti. Olisi siis mahdollista ohittaa koko asia. Ongelma on vain siinä, että heidän kritiikkinsä vetoaa moniin ihmisiin ja se vaikuttaa pätevältä sen yhteisen moraalin valossa, joka meillä kaikilla on Jumalan kuvaksi luotuina olentoina – uskoimme me Häneen tai emme.

Lennox käy lyhyesti ja ytimekkäästi läpi Dawkinsin muodostamat uudet 10 käskyä ja osoittaa, että ne perustuvat edelleen pitkälti Raamatun opetuksiin. Tämä on hiukan hupaisaa, koska Dawkins kirjoitti Jumalharha-kirjassaan, että "kukaan ei ota moraaliaan Raamatusta".

Lennox käy taidokkaasti läpi 5.Mooseksen kirjan tapahtumia ja osoittaa, että kanaanin maan valloituksen kohdalla on otettava huomioon useita eri seikkoja, jotka osoittavat, että asia ei ole aivan niin yksinkertainen (voit lukea argumentit ostamalla kirjan). Luvussa Lennox myös keskittyy legendaariseen pahuuden ongelmaan ja huomauttaa, että uusateistit ovat itse asiassa pahentaneet tilannetta heittämällä Jumalan menemään. Pahuus ja kärsimys on edelleen olemassa (näin ihmiset kokevat, vaikka ateismi ei pahuutta voi älyllisesti perustellakaan), mutta Jumala, joka toisi asiaan toivon, on poissa.

Luku 6 käsittelee Jeesuksen sovituskuolemaa ja sitä onko se vastenmielistä. Lennox osoittaa kohta kohdalta, että ymmärrettyämme sairauden vakavuuden, me ymmärrämme paremmin lääkkeen tehokkuuden tai arvon. Aivokasvaintakaan ei voi hoitaa buranalla. Kristinusko tarjoaa realistisen analyysin sekä ihmisen tilasta että sen ratkaisusta. Ateismi ei tarjoa kumpaakaan. Arkielämä osoittaa, että kukaan meistä ”ei vain anna anteeksi” kun me kohtaamme suurta vääryyttä. Äiti, jonka lapsen yli rattijuoppo ajaa, ei ”vain anna anteeksi” rattijuopolle. Anteeksiantamukseen liittyy olennaisesti hinta. Tässä on tiivistettynä luvun 6 huomio.

Luku 7 rakentaa siltaa lukuun 8, koska se käsittelee ihmeiden mahdollisuutta. Tuttuun tapaan ihmekeskustelussa, David Hume saa melko suuresti huomiota. Lennox osoittaa monelta huomaamatta jääneen ongelman Humen ajattelussa. Yksi luonnontieteen vaikuttavimmista asioista on ollut löytää lainalaisuudet, jotka hallitsevat maailmankaikkeuden toimintaa. Hume on itsensä kanssa silmiinpistävästi ristiriidassa. Hän ottaa esimerkiksi biljardipallon, joka törmää toiseen palloon ja toinen pallo lähtee liikkeelle. Hänen mukaansa tämä syy-seuraussuhde on vain ajatuksissamme. Jos siis tuhannet ovat kuolleet (ja tulevat kuolemaan) keuhkosyöpään vuosien savukkeiden polttamisen jälkeen, emme voi todistaa mitään syy-seuraussuhdetta savukkeella ja keuhkosyövällä. Mutta tällainen näkemys vie pohjan koko tieteeltä! Ongelma on siinä, että Hume kääntää ihmeiden kohdalla takkinsa. Hän sanoo, että luonnon yhdenmukaisuutta ei voi näyttää toteen, mutta samaan hengenvetoon hän kumoaa ihmeet, koska ne rikkovat luonnon yhdenmukaisuutta. Niinpä hänen argumenttinsa kumoaa itse itsensä. 

Lopulta on niin, että vain usko Jumalaan antaa meille mahdollisuuden uskoa johdonmukaisesti luonnon yhdenmukaisuuteen. Joka tapauksessa Lennox osoittaa, että tiede ei sulje pois ihmeitä. Jos Jumalaa ei ole olemassa, silloin ihmeet ovat todellinen ongelma. 

Luku 8 käsittelee Jeesuksen ylösnousemusta ja se on kirjan pisin luku. Lennox huomauttaa heti alkuun, millainen vaikutus Bertrand Russelilla on uusateisteihin. Russelin vastaus kysymykseen ”mitä sanot jos Jumala kysyy sinulta kuoleman jälkeen: miksi et uskonut?” olisi ”ei ollut riittävästi todisteita”. Lennox kuitenkin ihmettelee sitä, että kun uusateisteille tarjotaan todisteita, he kieltäytyvät tutkimasta niitä.

Lennox luki aikoinaan Russelin kuuluisan kirjan ”Why I am not a Christian” ja odotti saavansa huolellisesti kollattuja (läpikäytyjä) tutkimuksia ja todisteiden punnitsemista. Kirja oli kaikkea muuta. Hyvä esimerkki on Russelin väite, ettei Jeesusta ehkä ollut edes olemassa. Tämän tasoinen väite paljastaa hänen yltiöpäisen skeptisen suhtautumisen historiaan. Lennox lainaa Jeesus-tutkijoiden yläpäästä tutkijoita kuten Ed Sandersia, Christopher Tuckettia ja Gerd Theisseniä, jotka tekevät historankirjoituksista sen johtopäätöksen, että kaikki Jeesuksen elämän pääkohdat ovat historiallisesti kyseenalaistamattomia (historiantutkimismetodeilla mitattuna). Jos esimerkiksi kolme suurta historiankirjoittajaa kuten Josefus, Tacitus ja Mara bar Sarapion mainitsevat Jeesuksesta itsenäisesti eri asioita, on käsittämätöntä, että myytti ”Jeesus ei ollut historiallinen” henkilö elää niin voimakkaasti uusateistien (ja ikävä kyllä Matti Meikäläisten) keskuudessa. Jos uusateisteistit puhuvat niin kovasti tieteellisen tutkimuksen puolesta, niin miksi tämä asia unohtuu heti kun siirrytään historiaan?

Lennox esittelee nopeasti Uuden testamentin käsikirjoitusten todistusvoiman. Monet suhtautuvat yltiöpäisellä skeptisyydellä UT:n tekstiin, mutta tässä on ongelma. Jos joku haluaa johdonmukaisesti lähteä epäilemään kaikkia antiikin teoksia, niin näin voi vapaasti tehdä. Mutta sen perusteella mitä me tiedämme antiikin tekstien vertailusta, Uusi testamentti odottaa jonossa viimeisenä (harvaa kuitenkin kiinnostaa muut antiikin teokset)! En lähde listaamaan tähän tarkempia yksityiskohtia, mutta a) keskimääräisesti UT:n käsikirjoituksilla on takanaan tuhatkertainen määrä kopioita kuin muilla tuon ajan teksteillä ja b) aika varhaisimmista käsikirjoituksista itse tapahtumiin ovat omaaluokkaansa muihin antiikin dokumentteihin verrattuna. Lennox lainaa sellaisia historioitsijoita kuten William Ramsay, Colin Hemer ja Sherwin-White kun hän osoittaa esimerkiksi evankelista Luukkaan äärettömän tarkaksi historian kirjoittajaksi.

Jeesuksen ylösnousemusta Lennox argumentoi ihastuttavan tuoreella tavalla –ainakin niiden silmissä, jotka ovat lukeneet vain kuivia artikkeleita aiheesta. Hän onnistuu tuomaan monia uusia näköaloja myös minulle ja tämä oli kuitenkin kirjan aiheista se, johon olen itse eniten perehtynyt (tämä voi tietysti kertoa vain minun aiheeseen perehtymisen heikkoudesta). Hän myös listaa neljä David Humen esittämää vaatimusta, joita silminnäkijöitä kohtaan on sovellettava. Lopputulos on, että UT:n silminnäkijät selviytyvät Humen testistä hyvin.

Lennox toteaa, että lukija on voinut huomata, että uusateisteihin ei ole juuri tässä luvussa viitattu. Syy on ilmeinen. Huolimatta kaikista leuhkituista mielenkiinnoista todisteita kohtaan, heidän kirjoituksissaan ei ole mitään, mikä osoittaisi vakavaa perehtymistä tämän aiheen argumentteihin.

Kirja loppuu (tahallisen ironisesti?) siihen, mistä Dawkinsin Jumalharha-kirja alkaa: puutarhaan. Dawkins toteaa, että eikö riitä, että näkee kauniin puutarhan? Miksi täytyy uskoa, että sen pohjalla on vieläpä keijukaisiakin? Lennox kysyy, että jos jos Dawkins näkee kauniin puutarhan, niin eikö hän näe lainkaan puutarhuria? Me tiedämme, että puutarhat eroavat raa'asta luonnosta juuri älyllisen toiminnan (puutarhurin) osalta. 2000 vuotta sitten eräs Maria-niminen henkilö oli juuri puutarhassa itkemässä. Hänelle rakas mieshenkilö oli juuri kuollut ristillä ja hänet oli haudattu puutarhassa sijaitsevaan hautaan. Kun hän kuuli sanan ”Maria”, hän ymmärsi, että koko luomakunnan herra oli noussut kuolleista.

Ero kristityillä ja ateisteilla on ainakin tässä: Ateistien kertomus tulee varmuudella päättymään hautaan, mutta kristinusko saa alkunsa haudasta – tyhjästä haudasta.   

Lennox tullaan varmasti jatkossa muistamaan erityisesti lauseestaan, jolla hän vastasi Stephen Hawkingille. Hawking sanoi: "Taivas on satu sellaisia ihmisiä varten, jotka pelkäävät pimeää." Lennox vastasi: "Ateismi on satu sellaisia ihmisiä varten, jotka pelkäävät valoa." Ja hän perustelee väitteensä, mielestäni hyvin. 

Koska objektiivisuuden nimessä kirjaesittelyssä täytyy olla aina myös jotain negatiivista sanottavaa, niin tässä se tulee. Viiteosasto oli sijoitettu kirjan loppuun! Henkilökohtaisesti en tykkää lukea kirjoja, joissa sormi täytyy olla jatkuvasti takasivuilla viitteiden tarkistamiseksi. Olisi mukavampi jos ne kulkisivat jouhevasti sivujen alareunassa. Mutta ne, jotka ovat niitä kirjoja kirjoittaneet, voivat tietää tähän järkeviä syitä. No niin, tulipa annettua myös negatiivista palautetta. 

Jos lukija on kiinnostunut kristillisestä apologetiikasta tai sekaantunut uusateistien kirjallisuuteen tai haluaa tietää, mistä kristinuskossa on kyse, tämä kirja kannattaa hankkia! Amen.

torstai 16. huhtikuuta 2015

Siiantappoase

Sinä yönä roihu nousi taivaisiin  ja hopeiset veitset välähtivät iskiessään tuoreeseen suomenlahden siikaan. Maailman lehdistö järkyttyi, kun tuulipukuihin, ristiriipuksiin ja kommandopipoihin sonnustautunut terroristijoukko valtasi Töölöläisen kalakaupan ja alkoi polttamaan kaloja roviolla virsiä veisaten. Terrorismi oli iskenyt lintukotoon.

Kaikki alkoi siitä, kun eräs Helsinkiläinen rukouspiiri teki havainnon - moni teologiaa opiskelemaan lähtenyt palasi sieltä tuoden mukanaan outoja, heille tuntemattomia oppeja, tai jopa uskonsa menettäneenä! Sillä totta kai he olivat ymmärtäneet raamatun oikein - tavu kerrallaan vain eteenpäin, isiensä perinnäissääntöjä noudattaen - joten palaajien opit eivät voineet olla oikeita!

Rukouspiiri löi päänsä yhteen, ja totesi, että tämän täytyy johtua raamattukoulusta. Myös sen, että vielä useampi vastaavan ikäinen ihminen, joka ei opiskele teologiaa, luopuu uskostaan, täytyi olla näiden ihmisten turmiollista vaikutusta, heidän suljettujen ovien takana kokoontuvien salaseurojensa aikaansaannosta! Mutta tämä hapatus meni vielä pidemmälle - he havaitsivat myös, että paitsi teologia, myös opiskelu yleensä tuotti usein uskostaan luopuneita! Tulos oli selvä - opiskelu ja kirjaviisaus oli paholaisen juoni, salaliitto kaiken hyvän tuhoamiseksi, opiskelleen eliitin hyvävelikerho!!

Tämän uuden totuuden valossa ryhmä alkoi lukemaan raamattuaan uudella tavalla - he jättivät pois Paavalin ja Luukkaan teokset, jotka oppineisuus oli selkeästi pilannut, ja kylvettivät itseään Pietarin kiivaudessa puolustaa uskoaan, imivät itseensä hänen rustiikkisen, ukkosen lailla jylisevän retoriikkansa. Lopulta heille tuli ilmestys, joka paljasti ongelman todellisen syyn, tämän krisittyjen sieluja kuristavan köynnöksen juuren: Norjalaiset.

Norjalaiset ovat kautta aikain täyttäneet Suomalaisten, ja muidenkin, pöydät kalalla - ja kalahan tunnetusti parantaa aivotoimintaa! Jos tästä opiskeluvillityksestä haluttiin eroon, tuli iskeä sen ytimeen - koulutus oli vain liiallisen aivojen käytön seuraus, ja uskoa vahingoittava! Jos vain ihmiset söisivät vähemmän kalaa, kenenkään mieleen ei tulisi kyseenalaistaa saarnaajien oppeja, ja usko kukoistaisi! Siispä he suunnittelivat, miten vapauttaisivat Suomen Siionin tästä taakasta, ostivat tuliterät fileerausveitset ja terästivät mielensä koitokseen. Ja sinä yönä roihu nousi taivaisiin.

torstai 9. huhtikuuta 2015

Musiikin voima

Tietänemme kaikki, miten voimakas vaikutus musiikilla on ihmiseen. Jokaisella on varmaan niitä lauluja, jotka assosioidaan hyviin ja ihaniin muistoihin, ja niitä lauluja, joita kuunnellessa ei mieliala kohoa maksimilukemiinsa. Musiikki on erinomainen portti nostalgiaan.

Juurikin tästä syystä olin pari viikkoa sitten No Man’s Bandin jäähyväiskeikalla Jyväskylän Lutakossa. Monet biisit assosioituivat pitkäaikaismuistissani mukavasti angstisiin teinivuosiini (joista ei lopulta ole lainkaan pitkä aika), ja päätin mennä fiilistelemään ”vanhoja” aikoja vielä viimeisen kerran.

En suinkaan ollut ainut, vaan keikka taisi olla tungoksesta päätellen loppuunmyyty. Arvioni mukaan yleisö koostui enimmäkseen n. kolmekymppisistä miehistä, jotka lauloivat (karjuivat/huusivat/tms.) ahkerasti mukana. Yksi NMB:n esittämistä lauluista oli heidän varhaisesta tuotannostaan kipale nimeltä Risti, jonka kertosäkeessä lauletaan: ”Ristin luota aloittaa, voit aina uudestaan. Veri tuo sinut parantaa, veri viaton se puhdistaa. Viaton uhrikaritsa, syyttömänä sinun puolesta. Golgatalla ristiinnaulittiin, jotta sinä, sinä eläisit.” Ja yleisöhän karjui täysillä messissä.

Tässä vaiheessa tiirailin ympärilleni (itsehän en osannut tämän biisin sanoja), ja mietin että noinkohan tämän bändin kuulijakunta pelkästään uskovista koostuu, vaikka laulun sanat tässä kohdin ovat varsin vakaumukselliset. Ja toivottavasti ei koostukaan, sillä ehkä juuri näillä lauluilla tavoitetaan ne ihmiset, joihin perinteinen kirkkopoppi tai virret eivät iske. Asiaa makusteltuani oivalsin, että moninaiset ovat Herran keinot levittää Sanaansa. Kyllä täytyy ihmiselle puhua sitä kieltä mitä hän ymmärtää, ja siksi meitä on niin monenlaisia, että voidaan kohdata kaikenlaisia ihmisiä. Jos evankeliumi menee parhaiten perille rennosti karjumalla, on jees että on niitä, jotka ilosanomaa sillä volyymillä levittävät.

Etenin ajatuksissani omaan musiikkimakuuni, joka tosiaan on jokseenkin laaja. Henkilökohtaisen näkemykseni mukaan reggaehenkinen Katajainen Kansa on ollut parhaita bändejä suomalaisen hengellisen musiikin saralla viime vuosina, niin iskee meikäläiseen se leppoinen rytmi. Jo pelkästään lähipiirini perusteella tiedän silti, että kaikkia se ei miellytä. Ihmiset ovat erilaisia, ja aina joku asia kolahtaa toiselle, mutta toiselle ei. Olisi sangen tylsää jos kaikki pitäisivät samoista jutuista. 

Vaikka musiikki ei aina olisi suoraan ns. hengellistä kirkkokamaa, voi rivien väliin ujuttaa helposti yhtä sun toista sanomaa. Tällaisia muusikoita Suomestakin löytyy ja mikä parasta, he eivät aina edusta samaa genreä. Tähän väliin kirjoitan esimerkkinä sellaiset nimet kuin Juha Tapio ja Ruudolf. Uskallan väittää että heidän kipaleensa ovat saaneet jokusen ihmisen pohtimaan tätä elämää vähän pintaa syvemmältä. 

Kirjava musiikkivalikoima on yksi niistä monista rikkauksista joita meille on annettu. On ilahduttavaa huomata kuinka erilaisia, vaikkakin saman Jumalan tekosia, me olemme. Ei siis kannata kadehtia toisten saavutuksia, eikä vähätellä omaa pystymistään. Jokaisella meistä on eri tehtävät. 

- Katri Liukko